Pohdin hiljattain erään tuttuni kanssa tätä projektiani sekä henkilökohtaista onnellisuutta. Dynamiikka vaikuttaisi olevan yksinkertaisimmillaan sellainen, että rahalla voi helposti ostaa tyydytystä, oli se sitten matka, uudet kengät, ulkona syömistä, alkoholia, tai mitä vaan. Jos merkittävästi vähennät rahankäyttöä, niin se automaattisesti rajaa pois tiettyjä oheistoimintoja, joita muuten tulisi harrastettua. Se puolestaan luo aukkoja ajankulutukseen ja elämään yleisemminkin. Pelin henki on siis pohtia, millä nämä aukot sitten täyttäisi. Bonus-pisteitä tulee siitä, mikäli minimoi uuden substanssin taloudelliset kustannukset.
Eli suomeksi sanottuna jos ei voi/halua istua enää baarissa joka ilta, niin pitäisi keksiä jotain muuta halpaa tekemistä. Kun kolmas kuukausi työpalvelusta tulee näinä päivinä täyteen, niin on ehkä hyvä piste reflektoida tätä ensimmäistä etappia. Muutos on ollut toistaiseksi yllättävän kivutonta ja substanssia elämään olen saanut tuotua lisää liikunnan, lukemisen ja ihmisten kanssa seurustelun avulla. Olen myös saanut pitkästä aikaa merkittäviä edistysaskeleita dippatyöni osalta otettua, joka on myös lisännyt hyvää oloa: ehkä valmistunkin vielä joskus.
Tuttuni lisäksi huomautti, että sivariprojektini vaikuttaa hyvin pitkälti suorittamiselta. Ja oikeassahan hän oli: sitä tämä nimenomaan on. Suoritan, kerään tilastoja, analysoin ja aloitan uuden kierroksen. Yllättävän hauskaa puuhaa, mutta vaatii varmaan tietynlaisen luonteen että nauttii tästä. Itse asiassa rupesin miettimään Sami Inkisen haastattelun selailun yhteydessä, että voisin ruveta keräämään enemmänkin dataa ja tilastoimaan elämääni useampien ulottuvuuksien suhteen. Tällä erää lähinnä kerään dataa liikunnasta ja taloudesta, mutta miksei dataa olisi hyvä kerätä myös nukkumisesta, ruokailusta sekä lempisynnistäni kahvista.
Toinen ulottuvuus, jota on tullut pohdittua, on että onko tämä nyt sitä degrowthia ja elämän hidastamista, josta niin kauheasti keuhkataan. Mahdollisesti, mutta mikä itseäni ärsyttää siinä porukassa on se fiilis, että he tuputtavat ajatuksiaan hyvästä elämästä kaikille muille ja sanelevat miten muiden tulisi elää. En advokoi sitä, että kaikki nyt välittömästi rupeisivat itseni kaltaisesti keräämään dataa itsestään ja elämään vahvojen rutiinien kautta elämäänsä. Ei se ole niin helppoa. Temppu on siinä, että pitää miettiä mistä itse saa nautintoa ja onnellisuutta eikä kuunnella sitä, mitä muut myyvät. Jos joku saa nautintoa Manolo Blahnikien ostelusta, niin mikäs siinä. Ja jos se rahoitetaan kovalla vivutuksella ja lainoituksella, niin mikäs siinä, jos siitä tykkää. Itse en välitä niin tuosta, mutta toisaalta enpä kauheasti ole tähän mennessä korkokenkiä ostellutkaan sivariudestani huolimatta, mutta kukin elää lopulta tavallaan.
perjantai 19. elokuuta 2011
torstai 11. elokuuta 2011
Sivarin hyödyt ja haitat
Ei liene kauhean suuri yllätys, että välttämättä kauhean suuri osa siviilipalveluksen suorittajista ei nykyään ole erityisen vakaumuksellisia palvelusmuodon suhteen, siitäkin huolimatta että lain sanamuoto näin virallisesti edellyttää. Tästä on ollut paljon keskustelua sekä netissä että lehdistössä ja usein näkökulmat heittelevät laidasta laitaan. Toisaalta vakaumuksetonta siviilipalvelusta pidetään jonkin sortin huijauksena, mutta toisaalta armeijasta vapautuksen saaminen on puolustusvoimien epävirallisen ja kirjoittamattomien käytäntöjen nykyoloissa äärimmäisen yksinkertaista ja tähän verrattuna siviilipalvelusmies kuitenkin suorittaa enemmän palvelusta. En sinällään jaksa ottaa tähän väittelyyn juuri kantaa, mutta ajattelin valottaa omaa suhtautumistani eri palvelusmuotoihin tässä...
En koe omaavani "todellista" vakaumusta, joka estäisi asevelvollisuuden suorittamisen. Oma palvelukseni on siis enemmänkin seurausta käytännöllisyydestä: nykyisessä elämäntilanteessani keikka inttiin ja pokkurointi jonkun 18-vuotiaan alikersantin alaisuudessa vaikutti vähintäänkin kyseenalaiselta ratkaisulta mielekkyyden valossa. Olisin toki voinut hakea vapautuksen, mutta tämä olisi johtanut siihen, että elämäni olisi jatkanut samalla lentoradalla kuin tähän saakka ja toisaalta viime talvena tulin jo siihen tulokseen, että haluan pienen mietintätauon sen suhteen, mitä haluan tehdä isona. Näin siis siviilipalvelus tuli oivaan väliin ja toimii jonkinasteisena sapattivuotena itselleni. Yritän samalla myös pistää tutkintoni syksyn aikana kasaan. Aiemmissa työtehtävissäni tämä oli osoittautunut yllättävän haastavaksi suoritukseksi.
Eri keskusteluissa ilmenee aina ennakkoluulot sen suhteen, että eikö siviilipalvelus heikennä palvelusmiehen houkuttelevuutta tulevien työnantajien silmissä. Kysymys lienee vaikea, sillä en toistaiseksi vielä omista yhtään datapistettä tästä, mutta epäilen tämän olevan irrelevantti pelko: työhaastattelussahan riittää kun toteaa isänmaalliset velvollisuudet hoidetuiksi ja toisaalta siviilipalvelusajan voi työtehtävistä riippuen naamioida halutessaan helposti esimerkiksi pro bono -vuodeksi. Tai sitten vaan jättää täysin mainitsematta, että kyseessä on sivari. Oleellista tässä on toki se, että palveluspaikka ja tehtävät ovat luonteeltaan järkevän oloisia ansioluettelossa, josta päästäänkin näppärästi paikan valintaan...
Siviilipalvelusta pohtiessani ehkä yksi vaikuttavimmista tekijöistä oli ehdottomasti palveluspaikkani, joka kiinnosti itseäni suuresti enkä olisi muuten kuvitellut eksyväni aivan heti non-governmental/non-profit -hommiin. Jujuna on tietenkin se, että siviilipalvelukseen kannattaa hakeutua aikaisintaan siinä vaiheessa kun on enemmän tai vähemmän suoritellut jo jonkun järkevän tutkinnon ja/tai omaa relevanttia työkokemusta. Molemmat lisäävät palvelusmiehen houkuttelevuutta palveluspaikan silmissä ja avaavat mahdollisuuksia mielekkäämpiin työtehtäviin. Tietenkin myös suhteet auttavat, sillä avoimista paikoista kilpailtaessa on myös muita hakijoita. Jos palvelusmies onnistuu myymään itsensä suoraan jollekin palveluspaikalle, niin tilannehan on luonnollisesti paljon helpompi. Erinäiset konsultointia vastaavat tehtävät vaikuttavat olevan melko helppoja myytäviä, sillä voittoa tavoittelemattomat tahot harvemmin ovat valmiita makselemaan nimekkäämpien konsulttifirmojen palkkioita. Jos esimerkiksi oletetaan, että entry-level konsultti maksaisi vaikka 175 dollaria per päivä (nappasin arvon nopeasti viiden vuoden takaisesta Forbesin artikkelista enkä jaksanut korjata inflaatiota, jne.), niin dollarin nykykurssilla kyseessä on n. 120 euroa per päivä. 4500 euroa per viikko, 18000 per kuukausi ja 198000 euroa koko 11 kuukauden sivariajalta. Vaihtoehtoisesti tuon tason kaverin saa Suomessa napattua todennäköisesti noin 4000 euron kuukausipalkalla, joka tarkoittaa 44000 euron palkkakustannuksia 11 kuukauden jaksolta ja hihakertoimilla ehkä noin 70000 euron kokonaiskustannuksia työnantajalle. Eli ei kauhean yllättäen noin 10000 euron sivari tuntuu melko edulliselta investoinnilta vaikka siihen päälle laskisikin vielä kannettavan ja työpisteen. Opportunity cost on siis hyvin olematon, joka tekee tällaisesta diilistä melko yksinkertaisen ja kumpaakin osapuolta hyödyttävän.
Negatiivisena puolena siviilipalveluksessa on eittämättä se, että jää paitsi inttikokemuksista, joita erityisesti tiettyjen miesvaltaisten alojen saunailloissa yleensä käsitellään. Toisaalta myös kuvittelisin armeijan olevan oiva paikka urheilulle, sillä vaikka käsittääkseni itse fyysisesnä suorituksena useimmat palveluspaikat ovatkin alokaskauden jälkeen melko kevyitä niin kasarmilla ajankulutuksen muotona kuntosaleilu ja lenkkeily lienevät hyvinkin otollisia. Siviilipalveluksessa vapaa-aikaa voi kuluttaa ehkä vähän vapaammin, jolloin kynnys kuntoilullekin lienee suurempi. Tai näin kuvittelisin.
Mutta yhteenvetona on ehkä kuitenkin syytä todeta, että optimaalisin palvelusmuoto lienee hyvin riippuvainen yksilöstä. Voisin kuvitella, että kaksi vuotta sitten olisin ehdottomasti napannut täydellisen vapautuksen ja toisaalta epäsuotuisempien sivaripaikkamarkkinoiden aikana toisissa olosuhteissa olisin voinut armeijaankin päätyä. Eli kannattanee suhtautua sinällään avoimin mielin eri vaihtoehtoihin ja optimoida raa'asti omaa hyötyä ja palveluksen mielekkyyttä. Tosin hyvin mahdollista on, että muutaman vuoden päästä nämäkin pohdinnat ovat epäoleellisia, sillä asevelvollisuuden lakkauttaminen ei vaikuta erityisen epätodennäköiseltä nykymaailmassa.
En koe omaavani "todellista" vakaumusta, joka estäisi asevelvollisuuden suorittamisen. Oma palvelukseni on siis enemmänkin seurausta käytännöllisyydestä: nykyisessä elämäntilanteessani keikka inttiin ja pokkurointi jonkun 18-vuotiaan alikersantin alaisuudessa vaikutti vähintäänkin kyseenalaiselta ratkaisulta mielekkyyden valossa. Olisin toki voinut hakea vapautuksen, mutta tämä olisi johtanut siihen, että elämäni olisi jatkanut samalla lentoradalla kuin tähän saakka ja toisaalta viime talvena tulin jo siihen tulokseen, että haluan pienen mietintätauon sen suhteen, mitä haluan tehdä isona. Näin siis siviilipalvelus tuli oivaan väliin ja toimii jonkinasteisena sapattivuotena itselleni. Yritän samalla myös pistää tutkintoni syksyn aikana kasaan. Aiemmissa työtehtävissäni tämä oli osoittautunut yllättävän haastavaksi suoritukseksi.
Eri keskusteluissa ilmenee aina ennakkoluulot sen suhteen, että eikö siviilipalvelus heikennä palvelusmiehen houkuttelevuutta tulevien työnantajien silmissä. Kysymys lienee vaikea, sillä en toistaiseksi vielä omista yhtään datapistettä tästä, mutta epäilen tämän olevan irrelevantti pelko: työhaastattelussahan riittää kun toteaa isänmaalliset velvollisuudet hoidetuiksi ja toisaalta siviilipalvelusajan voi työtehtävistä riippuen naamioida halutessaan helposti esimerkiksi pro bono -vuodeksi. Tai sitten vaan jättää täysin mainitsematta, että kyseessä on sivari. Oleellista tässä on toki se, että palveluspaikka ja tehtävät ovat luonteeltaan järkevän oloisia ansioluettelossa, josta päästäänkin näppärästi paikan valintaan...
Siviilipalvelusta pohtiessani ehkä yksi vaikuttavimmista tekijöistä oli ehdottomasti palveluspaikkani, joka kiinnosti itseäni suuresti enkä olisi muuten kuvitellut eksyväni aivan heti non-governmental/non-profit -hommiin. Jujuna on tietenkin se, että siviilipalvelukseen kannattaa hakeutua aikaisintaan siinä vaiheessa kun on enemmän tai vähemmän suoritellut jo jonkun järkevän tutkinnon ja/tai omaa relevanttia työkokemusta. Molemmat lisäävät palvelusmiehen houkuttelevuutta palveluspaikan silmissä ja avaavat mahdollisuuksia mielekkäämpiin työtehtäviin. Tietenkin myös suhteet auttavat, sillä avoimista paikoista kilpailtaessa on myös muita hakijoita. Jos palvelusmies onnistuu myymään itsensä suoraan jollekin palveluspaikalle, niin tilannehan on luonnollisesti paljon helpompi. Erinäiset konsultointia vastaavat tehtävät vaikuttavat olevan melko helppoja myytäviä, sillä voittoa tavoittelemattomat tahot harvemmin ovat valmiita makselemaan nimekkäämpien konsulttifirmojen palkkioita. Jos esimerkiksi oletetaan, että entry-level konsultti maksaisi vaikka 175 dollaria per päivä (nappasin arvon nopeasti viiden vuoden takaisesta Forbesin artikkelista enkä jaksanut korjata inflaatiota, jne.), niin dollarin nykykurssilla kyseessä on n. 120 euroa per päivä. 4500 euroa per viikko, 18000 per kuukausi ja 198000 euroa koko 11 kuukauden sivariajalta. Vaihtoehtoisesti tuon tason kaverin saa Suomessa napattua todennäköisesti noin 4000 euron kuukausipalkalla, joka tarkoittaa 44000 euron palkkakustannuksia 11 kuukauden jaksolta ja hihakertoimilla ehkä noin 70000 euron kokonaiskustannuksia työnantajalle. Eli ei kauhean yllättäen noin 10000 euron sivari tuntuu melko edulliselta investoinnilta vaikka siihen päälle laskisikin vielä kannettavan ja työpisteen. Opportunity cost on siis hyvin olematon, joka tekee tällaisesta diilistä melko yksinkertaisen ja kumpaakin osapuolta hyödyttävän.
Negatiivisena puolena siviilipalveluksessa on eittämättä se, että jää paitsi inttikokemuksista, joita erityisesti tiettyjen miesvaltaisten alojen saunailloissa yleensä käsitellään. Toisaalta myös kuvittelisin armeijan olevan oiva paikka urheilulle, sillä vaikka käsittääkseni itse fyysisesnä suorituksena useimmat palveluspaikat ovatkin alokaskauden jälkeen melko kevyitä niin kasarmilla ajankulutuksen muotona kuntosaleilu ja lenkkeily lienevät hyvinkin otollisia. Siviilipalveluksessa vapaa-aikaa voi kuluttaa ehkä vähän vapaammin, jolloin kynnys kuntoilullekin lienee suurempi. Tai näin kuvittelisin.
Mutta yhteenvetona on ehkä kuitenkin syytä todeta, että optimaalisin palvelusmuoto lienee hyvin riippuvainen yksilöstä. Voisin kuvitella, että kaksi vuotta sitten olisin ehdottomasti napannut täydellisen vapautuksen ja toisaalta epäsuotuisempien sivaripaikkamarkkinoiden aikana toisissa olosuhteissa olisin voinut armeijaankin päätyä. Eli kannattanee suhtautua sinällään avoimin mielin eri vaihtoehtoihin ja optimoida raa'asti omaa hyötyä ja palveluksen mielekkyyttä. Tosin hyvin mahdollista on, että muutaman vuoden päästä nämäkin pohdinnat ovat epäoleellisia, sillä asevelvollisuuden lakkauttaminen ei vaikuta erityisen epätodennäköiseltä nykymaailmassa.
sunnuntai 7. elokuuta 2011
Matkailusta
Kuten aiemmin enemmän tai vähemmän tulikin todettua, niin taloudellisessa kurinalaisuudessa huono päivä tai pari voi helposti tuhota pidemmän ajan yli kerrytetyt säästöt. Vähän sama juttu kuin laihdutettaessa.
Viime kuun lopulla siis oli ensimmäinen ulkomaankeikka näissä hommissa ja vanhat rutiinit potkaisivat melko nopeasti vastapalloon. Lentäminen on valmiiksi jo tyypilliselle suomalaiselle miehelle istuinten über-tehokkaan asettelun vuoksi erittäin kivuliasta, mutta lentokentillä makoilu se vasta pahimmillaan kunnon loven tekeekin budjettiin. Yleensä vaihtoja odotellessa ei kuitenkaan kentältä jaksa raahautua mihinkään, joten väistämättä joutuu jäämään osaksi kentän ja siellä toimivien liikkeiden monopolia. Portilla penkit ovat epämukavat ja tupaten täynnä ja kahviloissa hengailu maksaa melko tuhottomasti. Tuliaisetkin lisäävät vaan menoja riippumatta siitä miten verovapaita ovatkaan. Ja luoja paratkoon jos sortuu vielä nappaamaan pari olutta.
Lentokilometrien vähäisyyden vuoksi en myöskään omista statusta minkään lentoyhtiön kanssa, jolloin loungeissa hengaaminen myös jää tänäkin vuonna pois. That said, leikittelin tosin ajatuksella Priority Passin hommaamisesta. Valitettavasti kaiken kaikkiaan tosin tämäkään ei välttämättä tule täysin kannattavaksi vaikka ilmaista kaljaa voisikin vetää, sillä sosiaalinen elementti vähenisi kun matkakumppanit varmaan jatkaisivat kahviloissa hengailua. Ehkä paras ratkaisu on vaan sulloa tavaroita pienempään tilaan ja yrittää tunkea mukaan vielä matkaluettavaa enemmän.
Mutta, ei niin paljoa pahaa ettei jotain hyvääkin. Vaikka paikan päällä työpäivät olivat pitkiä ja matkat olivat melko standardi matkustamista, niin ainakin majoitus ja tilat olivat varsin loistavat. Alla oleva kuva on huoneeni parvekkeelta. Not too shabby.
Ja aiheesta täysin ohi: aloin liikunnan suhteen pohtimaan mahdollisuutta vaihtaa nykyiseltä kuntosalilta ylioppilasliikunnan tiloihin syyskuun alusta. Tilat sijaitsevat hieman lähempänä työpaikkaani ja ovat ennen kaikkea reilun 80 euron vuosihinnalla kustannukset ovat aika kilpailukykyiset. Ja kun joka tapauksessa lukuvuositarran saa/joutuu vielä hakemaan näillä näkymin tulevaksi lukuvuodeksi, niin tuolla mahdollisesti voisi laskea 45 euron kuukausikulua (okei, 25 euroa virikeseteleiden jälkeen). Täytyy vähän pohtia.
Viime kuun lopulla siis oli ensimmäinen ulkomaankeikka näissä hommissa ja vanhat rutiinit potkaisivat melko nopeasti vastapalloon. Lentäminen on valmiiksi jo tyypilliselle suomalaiselle miehelle istuinten über-tehokkaan asettelun vuoksi erittäin kivuliasta, mutta lentokentillä makoilu se vasta pahimmillaan kunnon loven tekeekin budjettiin. Yleensä vaihtoja odotellessa ei kuitenkaan kentältä jaksa raahautua mihinkään, joten väistämättä joutuu jäämään osaksi kentän ja siellä toimivien liikkeiden monopolia. Portilla penkit ovat epämukavat ja tupaten täynnä ja kahviloissa hengailu maksaa melko tuhottomasti. Tuliaisetkin lisäävät vaan menoja riippumatta siitä miten verovapaita ovatkaan. Ja luoja paratkoon jos sortuu vielä nappaamaan pari olutta.
Lentokilometrien vähäisyyden vuoksi en myöskään omista statusta minkään lentoyhtiön kanssa, jolloin loungeissa hengaaminen myös jää tänäkin vuonna pois. That said, leikittelin tosin ajatuksella Priority Passin hommaamisesta. Valitettavasti kaiken kaikkiaan tosin tämäkään ei välttämättä tule täysin kannattavaksi vaikka ilmaista kaljaa voisikin vetää, sillä sosiaalinen elementti vähenisi kun matkakumppanit varmaan jatkaisivat kahviloissa hengailua. Ehkä paras ratkaisu on vaan sulloa tavaroita pienempään tilaan ja yrittää tunkea mukaan vielä matkaluettavaa enemmän.
Mutta, ei niin paljoa pahaa ettei jotain hyvääkin. Vaikka paikan päällä työpäivät olivat pitkiä ja matkat olivat melko standardi matkustamista, niin ainakin majoitus ja tilat olivat varsin loistavat. Alla oleva kuva on huoneeni parvekkeelta. Not too shabby.
Ja aiheesta täysin ohi: aloin liikunnan suhteen pohtimaan mahdollisuutta vaihtaa nykyiseltä kuntosalilta ylioppilasliikunnan tiloihin syyskuun alusta. Tilat sijaitsevat hieman lähempänä työpaikkaani ja ovat ennen kaikkea reilun 80 euron vuosihinnalla kustannukset ovat aika kilpailukykyiset. Ja kun joka tapauksessa lukuvuositarran saa/joutuu vielä hakemaan näillä näkymin tulevaksi lukuvuodeksi, niin tuolla mahdollisesti voisi laskea 45 euron kuukausikulua (okei, 25 euroa virikeseteleiden jälkeen). Täytyy vähän pohtia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)