Pohdin hiljattain erään tuttuni kanssa tätä projektiani sekä henkilökohtaista onnellisuutta. Dynamiikka vaikuttaisi olevan yksinkertaisimmillaan sellainen, että rahalla voi helposti ostaa tyydytystä, oli se sitten matka, uudet kengät, ulkona syömistä, alkoholia, tai mitä vaan. Jos merkittävästi vähennät rahankäyttöä, niin se automaattisesti rajaa pois tiettyjä oheistoimintoja, joita muuten tulisi harrastettua. Se puolestaan luo aukkoja ajankulutukseen ja elämään yleisemminkin. Pelin henki on siis pohtia, millä nämä aukot sitten täyttäisi. Bonus-pisteitä tulee siitä, mikäli minimoi uuden substanssin taloudelliset kustannukset.
Eli suomeksi sanottuna jos ei voi/halua istua enää baarissa joka ilta, niin pitäisi keksiä jotain muuta halpaa tekemistä. Kun kolmas kuukausi työpalvelusta tulee näinä päivinä täyteen, niin on ehkä hyvä piste reflektoida tätä ensimmäistä etappia. Muutos on ollut toistaiseksi yllättävän kivutonta ja substanssia elämään olen saanut tuotua lisää liikunnan, lukemisen ja ihmisten kanssa seurustelun avulla. Olen myös saanut pitkästä aikaa merkittäviä edistysaskeleita dippatyöni osalta otettua, joka on myös lisännyt hyvää oloa: ehkä valmistunkin vielä joskus.
Tuttuni lisäksi huomautti, että sivariprojektini vaikuttaa hyvin pitkälti suorittamiselta. Ja oikeassahan hän oli: sitä tämä nimenomaan on. Suoritan, kerään tilastoja, analysoin ja aloitan uuden kierroksen. Yllättävän hauskaa puuhaa, mutta vaatii varmaan tietynlaisen luonteen että nauttii tästä. Itse asiassa rupesin miettimään Sami Inkisen haastattelun selailun yhteydessä, että voisin ruveta keräämään enemmänkin dataa ja tilastoimaan elämääni useampien ulottuvuuksien suhteen. Tällä erää lähinnä kerään dataa liikunnasta ja taloudesta, mutta miksei dataa olisi hyvä kerätä myös nukkumisesta, ruokailusta sekä lempisynnistäni kahvista.
Toinen ulottuvuus, jota on tullut pohdittua, on että onko tämä nyt sitä degrowthia ja elämän hidastamista, josta niin kauheasti keuhkataan. Mahdollisesti, mutta mikä itseäni ärsyttää siinä porukassa on se fiilis, että he tuputtavat ajatuksiaan hyvästä elämästä kaikille muille ja sanelevat miten muiden tulisi elää. En advokoi sitä, että kaikki nyt välittömästi rupeisivat itseni kaltaisesti keräämään dataa itsestään ja elämään vahvojen rutiinien kautta elämäänsä. Ei se ole niin helppoa. Temppu on siinä, että pitää miettiä mistä itse saa nautintoa ja onnellisuutta eikä kuunnella sitä, mitä muut myyvät. Jos joku saa nautintoa Manolo Blahnikien ostelusta, niin mikäs siinä. Ja jos se rahoitetaan kovalla vivutuksella ja lainoituksella, niin mikäs siinä, jos siitä tykkää. Itse en välitä niin tuosta, mutta toisaalta enpä kauheasti ole tähän mennessä korkokenkiä ostellutkaan sivariudestani huolimatta, mutta kukin elää lopulta tavallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti