Ei liene kauhean suuri yllätys, että välttämättä kauhean suuri osa siviilipalveluksen suorittajista ei nykyään ole erityisen vakaumuksellisia palvelusmuodon suhteen, siitäkin huolimatta että lain sanamuoto näin virallisesti edellyttää. Tästä on ollut paljon keskustelua sekä netissä että lehdistössä ja usein näkökulmat heittelevät laidasta laitaan. Toisaalta vakaumuksetonta siviilipalvelusta pidetään jonkin sortin huijauksena, mutta toisaalta armeijasta vapautuksen saaminen on puolustusvoimien epävirallisen ja kirjoittamattomien käytäntöjen nykyoloissa äärimmäisen yksinkertaista ja tähän verrattuna siviilipalvelusmies kuitenkin suorittaa enemmän palvelusta. En sinällään jaksa ottaa tähän väittelyyn juuri kantaa, mutta ajattelin valottaa omaa suhtautumistani eri palvelusmuotoihin tässä...
En koe omaavani "todellista" vakaumusta, joka estäisi asevelvollisuuden suorittamisen. Oma palvelukseni on siis enemmänkin seurausta käytännöllisyydestä: nykyisessä elämäntilanteessani keikka inttiin ja pokkurointi jonkun 18-vuotiaan alikersantin alaisuudessa vaikutti vähintäänkin kyseenalaiselta ratkaisulta mielekkyyden valossa. Olisin toki voinut hakea vapautuksen, mutta tämä olisi johtanut siihen, että elämäni olisi jatkanut samalla lentoradalla kuin tähän saakka ja toisaalta viime talvena tulin jo siihen tulokseen, että haluan pienen mietintätauon sen suhteen, mitä haluan tehdä isona. Näin siis siviilipalvelus tuli oivaan väliin ja toimii jonkinasteisena sapattivuotena itselleni. Yritän samalla myös pistää tutkintoni syksyn aikana kasaan. Aiemmissa työtehtävissäni tämä oli osoittautunut yllättävän haastavaksi suoritukseksi.
Eri keskusteluissa ilmenee aina ennakkoluulot sen suhteen, että eikö siviilipalvelus heikennä palvelusmiehen houkuttelevuutta tulevien työnantajien silmissä. Kysymys lienee vaikea, sillä en toistaiseksi vielä omista yhtään datapistettä tästä, mutta epäilen tämän olevan irrelevantti pelko: työhaastattelussahan riittää kun toteaa isänmaalliset velvollisuudet hoidetuiksi ja toisaalta siviilipalvelusajan voi työtehtävistä riippuen naamioida halutessaan helposti esimerkiksi pro bono -vuodeksi. Tai sitten vaan jättää täysin mainitsematta, että kyseessä on sivari. Oleellista tässä on toki se, että palveluspaikka ja tehtävät ovat luonteeltaan järkevän oloisia ansioluettelossa, josta päästäänkin näppärästi paikan valintaan...
Siviilipalvelusta pohtiessani ehkä yksi vaikuttavimmista tekijöistä oli ehdottomasti palveluspaikkani, joka kiinnosti itseäni suuresti enkä olisi muuten kuvitellut eksyväni aivan heti non-governmental/non-profit -hommiin. Jujuna on tietenkin se, että siviilipalvelukseen kannattaa hakeutua aikaisintaan siinä vaiheessa kun on enemmän tai vähemmän suoritellut jo jonkun järkevän tutkinnon ja/tai omaa relevanttia työkokemusta. Molemmat lisäävät palvelusmiehen houkuttelevuutta palveluspaikan silmissä ja avaavat mahdollisuuksia mielekkäämpiin työtehtäviin. Tietenkin myös suhteet auttavat, sillä avoimista paikoista kilpailtaessa on myös muita hakijoita. Jos palvelusmies onnistuu myymään itsensä suoraan jollekin palveluspaikalle, niin tilannehan on luonnollisesti paljon helpompi. Erinäiset konsultointia vastaavat tehtävät vaikuttavat olevan melko helppoja myytäviä, sillä voittoa tavoittelemattomat tahot harvemmin ovat valmiita makselemaan nimekkäämpien konsulttifirmojen palkkioita. Jos esimerkiksi oletetaan, että entry-level konsultti maksaisi vaikka 175 dollaria per päivä (nappasin arvon nopeasti viiden vuoden takaisesta Forbesin artikkelista enkä jaksanut korjata inflaatiota, jne.), niin dollarin nykykurssilla kyseessä on n. 120 euroa per päivä. 4500 euroa per viikko, 18000 per kuukausi ja 198000 euroa koko 11 kuukauden sivariajalta. Vaihtoehtoisesti tuon tason kaverin saa Suomessa napattua todennäköisesti noin 4000 euron kuukausipalkalla, joka tarkoittaa 44000 euron palkkakustannuksia 11 kuukauden jaksolta ja hihakertoimilla ehkä noin 70000 euron kokonaiskustannuksia työnantajalle. Eli ei kauhean yllättäen noin 10000 euron sivari tuntuu melko edulliselta investoinnilta vaikka siihen päälle laskisikin vielä kannettavan ja työpisteen. Opportunity cost on siis hyvin olematon, joka tekee tällaisesta diilistä melko yksinkertaisen ja kumpaakin osapuolta hyödyttävän.
Negatiivisena puolena siviilipalveluksessa on eittämättä se, että jää paitsi inttikokemuksista, joita erityisesti tiettyjen miesvaltaisten alojen saunailloissa yleensä käsitellään. Toisaalta myös kuvittelisin armeijan olevan oiva paikka urheilulle, sillä vaikka käsittääkseni itse fyysisesnä suorituksena useimmat palveluspaikat ovatkin alokaskauden jälkeen melko kevyitä niin kasarmilla ajankulutuksen muotona kuntosaleilu ja lenkkeily lienevät hyvinkin otollisia. Siviilipalveluksessa vapaa-aikaa voi kuluttaa ehkä vähän vapaammin, jolloin kynnys kuntoilullekin lienee suurempi. Tai näin kuvittelisin.
Mutta yhteenvetona on ehkä kuitenkin syytä todeta, että optimaalisin palvelusmuoto lienee hyvin riippuvainen yksilöstä. Voisin kuvitella, että kaksi vuotta sitten olisin ehdottomasti napannut täydellisen vapautuksen ja toisaalta epäsuotuisempien sivaripaikkamarkkinoiden aikana toisissa olosuhteissa olisin voinut armeijaankin päätyä. Eli kannattanee suhtautua sinällään avoimin mielin eri vaihtoehtoihin ja optimoida raa'asti omaa hyötyä ja palveluksen mielekkyyttä. Tosin hyvin mahdollista on, että muutaman vuoden päästä nämäkin pohdinnat ovat epäoleellisia, sillä asevelvollisuuden lakkauttaminen ei vaikuta erityisen epätodennäköiseltä nykymaailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti