Vielä pari punnerrusta...

Tänään taas ekaa kertaa johonkin aikaan tuli sellainen fiilis, että olisi herännyt unesta. Kävin lounastamassa vanhan kolleegan kanssa ja kuulemassa juttuja duunista sekä muuten vaan vaihtamassa kuulumisia. Lounaan aikana vanha esimies oli soittanut ja halusi vaan kertoa, että tilanne jatkon suhteen on selkiytymässä ja 1.1. alkaen hallinnollisteknisesti siirryn uuden esimiehen alle, joskin sivarin loppuun saakka poissaolevana. Töiden kenttä laajenee mukavasti ja täytyy varmaan yrittää uuden esimiehen kanssa saada palaveria aikaan tammikuun alkupuolella, jotta voi keskustella vähän mitä ajatuksia hänellä on tiimin kehittämisen suhteen kun sellaista nyt taas puhtaalta pöydältä ruvetaan tekemään. Toinen vaihtoehto on ottaa nippu rahaa kouraan ja tutkiskella maailmaa vapaaherrana jonkin aikaa, mutta jos jotain sivarista on jäänyt käteen, niin ainakin se tieto, että kovasti jo tekisi mieli päästä tekemään kovia juttuja ja tulosta. Näillä näkymin varmaan otan vastaan tuon tarjotun position, sillä kaikesta huolimatta dipan valmistuminen on vähän tahmeaa ja en tiedä kuinka fiksua tuollaisella heikkoudella on lähteä tappelemaan kohta taantumassa oleville markkinoille. Ja worst case skenaariossa kuitenkin vaikka fudut tulisi tuosta uudesta positiosta niin taloudellisesti tilanne näyttää siinäkin tapauksessa varsin mukavalta, kiitos kohtuullisten eropakettien.

Otsikko myös viittaa uuteen loistavaan ajanvietteeseen, sillä Boxe Francaise/Savate on osoittautumassa hyvinkin monipuoliseksi kuntoilumuodoksi ja on toistaiseksi vienyt täysin mennessään. Erityisesti perjantaiset anaerobiset höykkyytystreenit ovat suuren viha/rakkaussuhteen keskiössä. Tunnin verran kun jumppaa, hyppii, nyrkkeilee, punnertaa ja hajoilee hapoilla ollessa niin jälkeenpäin olo on kyllä aivan loistava. Venyvyys on myös lisääntynyt ja alkuviikosta tuli ekat fouetté figuret potkittua ylälinjaan ja yllättäen mikään paikka ei pamahtanut täysin toimintakyvyttömäksi suorituksen osana. Asetin alkuvuodesta tavoitteeksi n. 2 tuntia kunnollista liikuntaa per viikko ja vaikka Savaten myötä loppuvuonna onkin ihan kiva loppukiri syntynyt, niin tavoitteesta kyllä tullaan jäämään ihan huolella. Tällä hetkellä laskuri näyttää, että 2011 puolella on tullut liikuttua n. 62 tuntia, eli ellei nyt viimeisillä viikoilla tule jostain syystä hypittyä lähemmäs 40 tuntia, niin kauas jäätiin. Mutta, vuosi sisälsi niin paljon sluibailua, että ehkä tavoite pidetään myös ensi vuonna ja nyt alkuvuonna pyritään jatkamaan nykyisillä treenimäärillä...

Juoksevat keskiarvot

Välistatistiikkana tällä kertaa eri juoksevia keskiarvoja päiväkulutuksen suhteen. Diagrammi on leikattu niin, että euromääräinen vaihteluväli on 0-30 euron välillä. Käytännössä yksittäiset päiväkulutukset pomppivat noin välillä 0-200 euroa, mutta tällöin juoksevat keskiarvot olisivat olleet melko tasaista katsottavaa.

En tiedä onko tuossa kauheasti mitään erityisen mielenkiintoista. Viimeisen parin kuukauden aikana ainakin 30 päivän keskiarvon trendi on ollut kohollaan, liekö seurausta päivärahan korotuksesta. 60 ja 90 päivän keskiarvot puolestaan vetävät melko tasaisina. Mielenkiintoista nähdä miten kulutus muuttuu kun tammikuussa tulee seuraava ponnahdus päivärahoihin.

Marraskuu

Marraskuu on sitten ohi ja periaatteessa loppu häämöttää, mutta tilanne on kuitenkin tuttu esimerkiksi kestävyysjuoksijoille: maratonissa siinä 30km kohdalla meinaa iskeä seinä. Marraskuussa alkoi taas sivari vähän tökkiä, mutta kuun loppupuolelle mennessä hommat alkoivat taas kulkea ja innostusta tuli myös siitä, että dippa ei kaikesta huolimatta olekaan ehkä kuollut.

Taloudellisessa mielessä marraskuussa menoja oli 627.42 euroa, eli keskimäärin 20.91 euroa per päivä, tarkoittaen käytännössä että kulutus oli korkeammalla kuin yhtenäkään aiempana kuukautena. Tuloja päivärahoja puolestaan kertyi keskimäärin 23.43 euroa per päivä, eli voitolle jäätiin tässäkin kuussa, tällä kertaa sellaiset 75.58 euroa, joka on lokakuuhun nähden kyllä hyvin vähän. Alla olevassa diagrammissa taas punaisissa palkeissa päivittäinen keskikulutus ja sinisissä päivittäinen keskitulo.

Jos kululajeittain katsoo, niin kuun suurimmiksi raharei'iksi ovat päässeet liikunta, baareilu ja matkustus. Käytännössä liikuntakulut (168 euroa) ovat suurimmaksi osaksi Savaten aloitukseen liittyviä kustannuksia. Matkustuksen (91 euroa) suhteen kuluja syntyi Kuopion reissun hotellista ja toisaalta Kairon keikasta lätkäisin vaan kaikki juoksevat kulut kyseiseen kategoriaan kun en jaksanut lähteä kuittien puutteesta johtuen jaottelemaan kustannuksia eri eriin. Tämä myös selittää myöhemmissä diagrammeissa yhden piikin, sillä nämä kyseiset kulut pistin vaan reissun vikalle päivälle.

Sama kuva aikasarjavinkkelistä näyttää puolestaan alla olevalta. Ilmeistä on juurikin liikunnan ja matkustuskulujen nousu. Muut kategoriat pysyivät stabiileina ja baareilu jonkin verran vähentyi lokakuuhun nähden.

Kumulatiivisessa mielessä alkukuun kulutus oli taas merkittävästi suurempaa ja loppukuun aikana alkukuun syntejä tuli taas kuittailtua. Tämä on itse asiassa melko kiinnostava havainto, sillä jo nyt pidemmän aikaa on vaikuttanut siltä, että alkukuusta tulee käytettyä enemmän rahaa. Tätä voi toisaalta kyllä selittää sillä, että pyrin aina tekemään kuukausittain mahdollisimman hyvän tuloksen, eli loppukuussa mahdollisesti syntyviä kulueriä tulee hyvin usein lykättyä kuun vaihteen jälkeiselle ajalle, jolloin olisi mahdollista puristaa vielä kyseisen kuun tulosta vähän paremmaksi.

Kairo

Nyt on näillä näkymin sitten viimeinen ulkomaankeikka takana. Tällä kertaa kohteena Kairo, joka on mukava pieni sympaattinen kylä, jossa meno on rauhallista ja maisemat idylliset.

Tällä kertaa kaupungilla seikkailu jäi vähän vähemmälle, sillä vanhemmat tieteenharjoittajat kertoivat, että näinkin pienessä kylässä tulee olla vähän eri tavalla varovainen kuin muissa aiemmissa matkakohteissa. Toisaalta eipä tämä kauheasti haitannut, sillä huonosti nukutut yöt takasivat väsyneet illat. Sen lisäksi tuli opittua, että näytän kuulemma joltain kuuluisalta turkkilaiselta elokuvatähdeltä. Luulin tätä lähinnä huonoksi hotellivirkailijan tempuksi kerätä tippejä kunnes kadulla seikkaillessa ryhmä tyttöjä innostui osoittelemaan sormella, hyppimään ja kirkumaan toistuvasti jotain tyyliin "Mohannad! Mohannad!", jonka paikallinen kontakti ystävällisesti selitti olevan turkkilaisen Kivanc Tatlitugin jonkinlainen taiteilijanimi tai vastaavaa. Kieltämättä hyvin omituinen kokemus.

Yllä oleva kuva puolestaan on paikallisen politiikan ja strategian tutkimusyksikön rakennuksen ruokalan ikkunasta napattu ja näyttää kivasti kuinka kaupunki jatkuu silmänkantamattomiin. Lafkan muita jännittävyyksiä oli mm. lukuisat ikkunattomat neukkarit, tietynlainen virastohelvettimäisyys sekä käsittämättömän toimimattomat hissit, jotka mielivaltaisesti yrittivät vielä ovillaan teloa ihmisiä.

Kulttuurishokki puolestaan ei ota laantuakseen ja verrattuna Suomen säntilliseen ja melko tehokkaaseen elämänrytmiin verrattuna paikallinen meno oli vähintäänkin verkkaista. Hiltonista uloskirjautuminen kesti viideltä hengeltä n. 45 minuuttia ja hyväntahtoisista eleistä huolimatta homma ei jotenkin vaan toiminut. Liikenne oli Beirutiinkin nähden hektistä ja siinä missä Libanonissa tottui pomppimaan teiden yli ilman ongelmia Kairossa puolestaan kävi useampaankin kertaan mielessä napata taksi tienylitystä varten. Lisäksi en ole varma tekikö paikallinen kumppani kiusaa vai ei, mutta kuljetuksiin järkätyt autot olivat kyllä vähintäänkin pelottavia: turvavöitä ei ollut ja katsastus on varmaan viimeksi suoritettu 40 vuotta sitten tehdaslinjan lopputarkastuksena. Tästä ja perjantaina alkaneista mielenosoituksista huolimatta keikalta selvittiin melko hyvässä hapessa, joskin kollegat saivat tuta faaraon koston.

Lisäksi laskeskelin ylityötunteja ja käyttämättömiä lomapäiviä ja TJ-luku näyttää olevan n. 102 paikkeilla, eli eiköhän tämä homma ole kohta myös nähty. Ensi viikolla luvassa mm. yksi palaveri aiemman työnantajan kanssa, joten pääsee mukavasti kuulostelemaan myös että mitä sinne kuuluu ja minkälaisia hommia sieltä mahdollisesti löytyy.

Benfordin laki

Ei liity suoraan siviilipalvelukseen, mutta kun nyt on kertynyt jo aika hyvin dataa taloudellisesta käyttäytymisestä, niin on mielenkiintoista katsoa miten Benfordin laki toteutuu datasetissäni. Kertauksen vuoksi Benfordin laki sanoo, että kun valitaan melkolailla mistä tahansa luonnollisesta datajoukosta lukujen ensimmäinen numero vasemmalta (esim. 23.21 euron kauppalaskussa numero 2), niin numeroiden suhteellinen esiintymistodennäköisyys noudattelee funktiota P(d) = log10(1+1/d). Käytännössä siis tarkoittaa, että n. 30% ensimmäisistä numeroista pitäisi olla ykkösiä, 17.6% kakkosia, 12.5% kolmosia ja niin edelleen. Älkää kysykö miksi, mutta näin vaan vaikuttaa olevan.

No, tietenkin tätä piti testata, joten nappasin päivittäisen rahankäytön summat sekä jokaisen yksittäisen transaktion ja laskin näiden ensimmäisten numeroiden esiintymät ja tuloksena syntyi alla olevan kaltaiset kuvaajat. Kuvassa keltainen kuvaaja esittää Benfordin lain ennustusta lukujen esiintymistä.

Tarkkasilmäiset huomaavat, että kakkosia on enemmän kuin Benfordin laki ennustaa. Ei se mitään, tämän seurauksena tietenkin piti ruveta arvaamaan mistä hommassa saattaisi olla kyse. No, 2.54 lukuna on erittäin tuttu omasta sivarielämästäni, sillä se on opiskelijalounaan hinta Unicafessa tällaiselle tekniselle tyypille kortilla maksettaessa. Päätin katsoa onko asia oikeasti näin ja poistin transaktiolistasta kaikki suuruudeltaan 2.54 olevat merkinnät, jotka olivat luokassa lounas ja syntyi alla olevan kaltainen kuva.

Ja voila, näinhän siinä vaikuttaa käyvän, että lounasanomalian poistamalla kuvaajat konvergoituvat varsin nätisti. Ysin poikkeavuutta en jaksanut sen enempää pohtia, mutta kategorioina siellä esiintyy eniten kauppa, lounas ja baari.

Ajatuksia Lapinjärvestä

Ajattelin pitkään etten vaivaudu kirjoittamaan Lapinjärvestä mitään, sillä useimmat sivariblogit tuntuvat keskittyvän juurikin peruskoulutusjaksoon. Muiden ihmisten kokemuksia siis löytyy sivulla olevan palkin linkkilistasta. Kuitenkin kun olen keskustellut joidenkin muiden sivareiden kanssa vaikuttaa siltä, että aihe on hyvin polarisoiva, joten ehkä joitain tästä kuukauden leiristä on mainittava.

Lapinjärven koulutuskeskus vaikuttaa päärakennuksineen vanhan ajan maatilalta ja siinä on omanlaisensa viehätys. Itse majoittumiseen tarkoitetut rakennukset toki rikkovat hivenen tätä muuta idylliä ja ovat hyvin laitosmaiset, ehkä jossain määrin muistuttavat sisäoppilaitosta. Elämän meno koulutuskeskuksella oli hyvin verkkainen verrattuna jo status quoksi muodostuneeseen aiempaan kaupunkielämään ja ensimmäisinä päivinä ärsyynnyin hyvin paljon siitä, miten hitaasti ihmiset kävelivät ja miten tietynlainen terävyys oli täysin poissa. Mutta, tällaistahan maaseutu hyvin pitkälti oikeastaan on ja pelottavinta lienee se, että jo noin viikon jälkeen löysin itseni täysin sopeutuneena ja maleksimasta yhtä hitaasti. Tämä lienee koulutusjakson ylikantava teema: minnekään ei ole kiire ja kaikkeen kannattaa suhtautua hyvinkin rennolla asenteella. Skarppaamalla jakso ei kuitenkaan lyhene, eli hommaan kannattaa suhtautua kuin pakollisena lomana, sillä sitä se pääsääntöisesti on.

Tästä pääseekin toiseen havaintoon, eli koulutusjakson suoritus kannattaa pyrkiä laittamaan kevääseen kun lumet ovat jo sulaneet ja lämpötilat ovat kohollaan, mutta eivät ole vielä saavuttaneet kesän pahimpia lukemia. Huoneissa ei ole sen kummempaa ilmastointia, eli ajankohdan valinnan kanssa kannattaa oikeasti olla tarkka. Voisin lisäksi kuvitella, että talvella jakson suorittaminen voi olla melko ankeaa, sillä hyvin pitkälti vapaa-ajan kulutus Lapinjärvellä koostui omalta osaltani saunomisesta, uimisesta, lenkkeilystä, terassilla hengailusta ja muusta vastaavasta toiminnasta. Talvella noiden harrastaminen lienee ikävämpää.

Mitä sitten Lapinjärvestä jäi pakollisen loman lisäksi käteen? No, ainakin tuli törmättyä hyvinkin erilaiseen porukkaan. Jos miettii, niin peruskoulun jälkeen ikäluokka rupeaa jakaantumaan; osa menee lukioon, toiset ammatillisiin oppilaitoksiin ja loput ties minne. Lukion jälkeen taas jengi jakaantuu kunnes oikeastaan päätyy johonkin hyvin homogeeniseen porukkaan. Armeija pistää koko ikäluokan taas kasaan. Sivarin tapauksessa stigma, vaikka se laantumaan päin onkin, on vielä olemassa, jolloin jonkinmoinen selection bias lienee valloillaan otoksessa. Stereotyyppejä tietenkin on, mutta ne eivät tunnu valtavasti enää pitävän paikkaansa. Summittaisen otoksen perusteella yli puolet porukasta oli enemmän tai vähemmän aktiivisia musiikin saralla, monet raskaampaan musiikkiin kallellaan. Ehkä vähän yllättävää oli, että jonkinmoisen klusterin muodostivat ne kaverit, joilla ei tuntunut olevan kauheasti suuntaa elämässä; kesken jäänyt koulutus, pitkäaikaistyöttömyyden alkutaipaleen ensimmäiset askeleet, kiinnostuksen ja itsensä toteuttamisen puute. Jos peilaa tuota stereotyyppisivariin, joka on vahvat näkökulmat omaava ja omia teitä kulkeva ideologi, niin nämä sankarit olivat sitten ehkä asteikon toisesta laidasta. Korkeakoulutettujen määrä porukasta puolestaan varmaan noudattelee samaa suhdetta kuin yleisestikin yhteiskunnassa. Omassa seitsenhenkisessä huoneessa sattui olemaan yksi MBA:n suorittanut kaveri, joka oli juuri jenkeistä palannut. Iän suhteen valtaosa sijoittuu siihen 20 plus-miinus vuosi tai pari -kategoriaan, joka voinee myös selittää tiettyjä trendejä.

Koulutusjakso suoritetaan yhdessä kolmesta (nykyisin ilmeisesti neljästä?) linjasta. Itse päädyin yleiset kansalaisvalmiudet (kava) -ryhmään. Ekojen päivien aikana linjojen kulloisetkin vetäjät esittäytyvät ja varmaan paras strategia on valita ryhmä sen perusteella millaisen kuvan saa vetäjästä, sillä ainakin kavan tapauksessa substanssi oli jotain peruskoulun ja lukion väliin sijoittuvaa yleissivistystä, eli sen suhteen ei kannata toiveita pitää kauhean korkealla. Eräs tuntemani tuplamaisteri oli tehnyt tämän virheen ja ymmärtääkseni hajoillut melko pahasti. Sinäänsä ymmärrettävää, että jos on parikin tutkintoa kv-politiikasta ja vastaavista jutuista suorittanut, niin voi kokea jonkinmoisen kriisin jos ei ole kyennyt orientoimaan itseään shokkia varten. That said, ryhmän vetäjä oli ihan hauska ja vaikkeivät ryhmäkeskustelut mitään erityisen mieleenpainuvaa olleetkaan, niin ihan hauska jo vähäisellä elämänkokemuksellani oli heitellä keppejä nuorten taivaanrannanmaalareiden rattaisiin. Kyynikoilla on onneksi halvat huvit.

Kuten alussa mainitsin, monet muut blogaajat ovat käsitelleet Lapinjärveä hyvinkin kattavasti, eli ehkä totean tähän vain, että ihan hauskaa aikaa se on kunhan pitää huumorin mukana. Lopuksi vielä pari pro-tippiä:

• Ekan päivän jonossa kannattaa katsella vähän ympärilleen; edessä ja takana olevat tyypit ovat hyvinkin suurella todennäköisyydellä huonekavereitasi.
• Vaatteiden edes-takaisin roudaamisen sijaan kannattaa hyödyntää edullista pesulapalvelua. Säkin vaatteita saa pesetettyä n. parilla-kolmella eurolla. Eivät valitettavasti silitä tosin paitoja, joka voi muodostua ongelmaksi.
• Keskiviikkoiset Hanhi-iltamat ovat ihan hauskoja, tosin keskimääräisen iän nuoruudesta johtuen osalla jengistä lähtee melko varmasti mopo käsistä ja käytännöllisistä syistä johtuen ei välttämättä kannata lähteä niiden juttuihin mukaan. Tämä tosin on varmaan melko no-braineri jos on koskaan harrastanut opiskelijarientoja.
• Vaikka saunomisella ja pingiksellä saakin tapettua paljon aikaa, niin kannattaa mahdollisuuksien puitteissa ottaa joku harrastusprojekti mukaan, jota voi vapaa-ajalla neppailla. WLAN on päällä vain tuntien ulkopuolisen ajan ja 3G:n kuuluvuus ainakin Applen vanhemmilla vehkeillä oli vähän siinä ja siinä. Plan accordingly.
• Ei kannata turhaan stressata koulutusjaksosta. Se on oikeasti hyvin nopeasti ohi ja sen jälkeen on lähinnä surrealistinen ja vähän utuisa fiilis. Vähän kuin olisi nähnyt unta.

Lokakuu

Lokakuu ohi ja päivät sen kun vähenevät. Tällä erää suunnitelmissa olisi leikata sivaria vähän lyhyemmäksi kiitos käyttämättömien lomapäivien ja kertyneiden ylityötuntien ja lähteä tutustumaan Kiinaan, tuohon idän ihmeeseen, kuukaudeksi maaliskuussa. Näin siis todellinen Tänään Jäljellä -luku on vieläkin pienempi kuin mitä sivun reunan indikaattori osoittaa. Tämäkin reissu toteutetaan toki sivaribudjetin puitteissa, mikäli suinkin mahdollista. Hyvältä ainakin vaikuttaa se, että Luftwaffe lennättää Frankfurtin kautta Pekingiin ja takaisin tällä hetkellä varsin sopivaan alle 400 euron hintaan ja oikean allianssin olessa kyseessä pisteitäkin taas tulee...

Mutta, sitten itse kuukausikatsaukseen. Lokakuu oli kokonaisuudessaan taloudellisen kurinalaisuuden suhteen hyvinkin onnistunut. Oikeastaan kategorisesti baareilua lukuunottamatta kaikki kulut olivat hyvin alhaalla ja jos loppukuun baari-iltailu olisi pysynyt nk. lapasessa kustannusten suhteen niin tulos olisi vieläkin kovempi. Tämä on vieläkin kovempi juttu kun ottaa huomioon, että alkukuussa oli taas ulkomaankeikkaa ja vaikka paikallisia höpliä saikin eurolla ostettua tuhansia, niin silti kustannuksia siitäkin syntyi (lentokenttäsämpylät ovat tunnetusti hiton halpoja, jne.).

Lokakuussa siis tuli käytettyä kaikkiaan 498.28 euroa, eli 16.07 euroa per päivä ja näin ollen ulkomaanruokarahat ja päivärahankorotukset huomioon ottaen keskimääräinen päiväkulutus alitti merkittävästi budjetoidun 21.99 euron maksimikulutuksen ja ylijäämää kertyi kaikkinensa 183.32 euroa. Uudet ennätykset siis.

Kuukauden kulurakennetta tutkimalla on tosiaan selvä, että baareilun muodostaessa yli lähes 40% kulutuksesta, niin rimaa voisi työntää vieläkin pidemmälle. Muuten profiili näyttää melko terveeltä ja jonkinlaiset peruselämisen baseline-luvut ovat jo syntymässä, mutta puretaan ehkä joulun jälkeen tätä aihetta enemmän auki kun dataa on kertynyt vieläkin enemmän.

Aikajanalle venytettynä sama kulutuskuva kertoo samaa selvää tarinaa: pari baari-iltaa ja alkukuun ulkomaanreissu. Muuten on mennyt melko kelvosti. Muut-kategoriaan tällä kertaa sisältyy Assassin's Creed: Brotherhood sekä iPhonen näytön korjaus, joka luonnistuu kiinalaisten tuottamilla komponenteilla ja omalla sorminäppäryydellä Applen tarjoamaa parin sadan euron diiliä merkittävästi halvemmalla.

Vastaavasti myös kuukauden kumulatiivinen rahankäyttö on aika self-explanatory (muutin tosin formaattia niin, että punainen on kertyvä päivä+ruokaraha ja sininen on kumulatiivinen kulutus; kuukausia alkaa olla jo sen verran, että päällekäin aseteltuna on vaikea enää erottaa kuvaajia toisistaan).

Samaan tyyliin myös kuukauden kulutusprofiili vahvistaa jo aiemmin havaittua trendiä, jossa päivittäiset kulutuksen laskevaan järjestykseen laittamalla muodostuua 1/x -tyyppistä funktiota muistuttava kuvaaja.

Verottaja myös muisti lopullisella verotuspäätöksellä ja mätkyjen määrä pieneni nelinumeroisesta kolminumeroiseksi. Tein myös päätöksen, etten sisällytä mätkyjä sivaribudjetin ja kulutuksen seurantaan sillä kyseessä on tavallaan "edellisen elämän vanhoista synneistä" kumpuava asia, jolloin siviilipalvelusta suorittavan henkilön kulutusta tarkastellessa ei ole perusteita huomioida tätä.

Väliaikastatistiikkaa

Laskin piruuttani nopeasti päiväkohtaisen kulutuksen kuukausille (punaiset pylväät) ja pistin viereen kuukausittaisen ylärajan (siniset pylväät) perustuen päivä- ja ruokarahaan sekä mahdollisiin ulkomaankeikkojen korotettuihin ruokarahoihin.

Jos ei muuta niin vaikuttaa siltä, että kulurakenne on toistaiseksi vieläkin pienenemään päin, joskin tässä kuussa suurempia menoeriä ei myöskään ole vielä tullut eteen, eli sekin on positiivista. Ilmeisesti tehokast strategia on ostaa vanhoja pelejä ja viettää vapaa-aikaa leikkimällä Ezio Auditore da Firenzeä.

Elämä sivarin jälkeen

Aiemmalla työnantajalla taas tuulee ja pohdinta tulevaisuuden suhteen on taas vaihteeksi pöydällä. Juttelin aamulla vanhan esimieheni kanssa ja organisaatiomuutosten myötä paluu aiemmalle työnantajalle tarkoittaisi näillä näkymin sijoittumista vähän eri puolelle organisaatiota. Ei välttämättä sinäänsä huono vaihtoehto, sillä olen muutenkin jo tullut siihen tulokseen, etten välttämättä halua tehdä samoja hommia kuin mitä olen viimeiset vuodet tehnyt. Uudistusten myötä tosin riskiksi muodostuu, että vanhat saavutukset ovat lentäneet ulos ikkunasta ja että luvassa olisi täysin samat hommat vähän eri yksikössä, eli täytynee vähän pohtia tilannetta. Pahin tuulenvire lienee lakannut jo ensi kevääseen mennessä, eli siinä mielessä voisi tietenkin olla mahdollista harrastaa peliliikkeitä ja vähän proaktiivisemmin tunkea itseään kokonaan erilaisiin hommiin. Toinen vaihtoehto on pitäytyä aiemmassa suunnitelmissa ja hakea kokonaan eri firmaan duuniin; paperit nyt kuitenkin kannattaa pistää vetämään useampaankin paikkaan ja katsoa mikä markkina-arvo ensi keväänä on.

Tähän liittyen lopputyö pulpahti taas näppärästi agendalle vaikken proffaa ole tavoitteluista huolimatta saanutkaan yli kuuteen viikkoon kiinni. Sattuneista syistä sivaripaikan projektit vaikuttavat venyvän kun uutisista voi seurata taas tankkien vyöryntää, eli siitäkin vinkkelistä dipan vääntäminen lienee ihan hyvä taktinen veto. Ja jos tässä vaikka onnistuisi valmistumaankin, niin all the better.

Lomataktiikoiden suhteen olen vetänyt tiukkaa linjaa ja ollut käyttämättä lainkaan henkilökohtaisia lomapäiviä. Lisäksi olen kerryttänyt ylityötuntimäärää suurinpiirtein maksimiin. Ideana on tehdä niinsanotusti perinteiset ja ottaa sivarin lopulla vähän R&R:ää. Koulukaveri vaihtoi duunin perässä maisemaa vastikään Pekingiin ja ei olisi välttämättä lainkaan huono idea mennä kuukaudeksi pyörimään sinne ennen kuin joutuu sitten palaamaan ryppyotsaiseen corporate warrior -maailmaan. Saa nähdä.

Lisää matkailua

Matkailu avartaa ja jos jotain pitää sanoa, niin tämän sivaripestin aikana on kyllä tullut käytyä sellaisissa paikoissa, joihin en olisi vuosi sitten kuvitellutkaan eksyväni. Tällä kertaa keikka lyheni hieman verrattuna ekaan workshop-reissuun mutta sattuneista syistä nyt oli enemmän aikaa tutustua paikalliseen menoon ja meininkiin. Resorttien sijaan majoittuminen keskelle kaupunkia oli monessakin mielessä kiinnostava kokemus ja lisäksi resorttien olut-monopolikaan ei ole voimassa, eli sivariystävällisesti olut irtosi jo kohtuulliseen n. 1.5-2 euron hintaan ja paikallista väriä oli paljon enemmän kuin aulabaareissa.

Liikennekulttuuri on osoittautunut myös hyvin paljon monipuolisemmaksi kuin mitä aiemmin ymmärsin. Edelliset referenssipisteet ovat lähinnä Arc de Triomphen kaoottisuudesta, autobahnien nopeudesta ja välimeren alueen laissez-faire -mentaliteetista. Nämä tosin ovat osoittautuneet aika maltillisiksi paikoiksi verrattuna lähi-idän menoon, jossa ajetaan lujaa, kaistamerkinnät ovat viitteellisiä (aivan kuten liikennevalotkin) ja oikeastaan koko systeemi vaikuttaa täysin orgaaniselta. Ja omituisinta on se, että pienen otannan perusteella homma jossain määrin vaikuttaa jopa toimivan. Ilmeisesti kun pelin henki on "anything goes" niin jengi on hivenen tarkkaavaisempaa myös liikenteessä. Tai sitten otos on ollut liian pieni.

Syyskuu

Noni, syyskuu on ohi ja merkittäviä milestoneja on näihin aikoihin lukuisiakin. TJ200 oli ja meni ja parin päivän päästä on puolet sivarista suoritettu. Lisäksi päivärahakin nousee ja hommatkin jossain määrin rullaavat, vaikka jostain syystä usein tuntuu ettei mikään oikeasti etene ja vaikka etenisikin niin että hommat ovat vääriä ja että niiden merkitys on vähäinen. Mutta toisaalta tämä nyt ei ole sivarispesifinen asia. Ennemminkin tuntuu, että valkokaulustöissä on yleensäkin tilanne tämä ja abstraktien asioiden kanssa painiminen harvemmin tuottaa erityisen suoraviivaisia tuloksia.

Kuitenkin, syyskuun tulos painui loppujen lopuksi 3.79 euroa pakkaselle, ensimmäisen kerran sitten ensimmäisen kirjanpitokuun. Päiväkohtainen rahankäyttö nousi 18.33 euroon/päivä tulojen ollessa oletustason 18.20 euroa/päivä, tässä kuussa kun duunin puolesta ulkomaanmatkailussa oli taukoa. Ensi viikolla on sitten seuraava viikon keikka. Kuukausitasolla eri kuluryhmien kehitystä katsomalla on kaksi selvää seikkaa: 1) lounaskulut (=ulkona syöminen yleisesti) on ollut merkittävästi kohollaan ja 2) Tukholma teki kiitettävää tuhoa. Muuten kuukausi tuli vedettyä melko kurinalaisesti ja ilman näitä kahta kuluerää tulos olisi ollut merkittävästi parempi.

Kategorioittain ei sen kummempia yllätyksiä syyskuussa ollut. Liikuntakulut loistivat poissaoloillaan kun Tukholman puolimaraton tuli maksettua jo aiemmin ja tapahtuman alla tuli sairasteltua ja harrastettua kevyttä lenkkeilyä. Puolimaratonin jälkeen sen sijaan ei ole pariin viikkoon oikein tehnyt mieli tehdä kauheasti, mutta eiköhän tässä hiljalleen talvea kohti mentäessä painopiste siirry taas kuntosaleiluun ja toivottavasti uintiin. Sen lisäksi marraskuun alussa pitäisi mennä Savate-kurssille koulukaverin kanssa.

Aikajanamuodossa näkyy hyvin Tukholman muodostama piikki. Toisaalta alkukuun laissez-faire-mentaliteetti on myöskin näkyvissä ja loppukuu Tukholman jälkeen on puolestaan ollut hyvinkin säntillistä aikaa.

Säästökuuri näkyy myös kuukauden kumulatiivisessa rahankäytössä, joka purppurana murtoviivana vetää hyvinkin kiitettävästi vaakasuunnassa keskikuun loikkauksen jälkeen.

Kuukauden päiväkulutusprofiili puolestaan alkaa olla jo jossain määrin tylsää tuijotettavaa ja sijoittuu käytännössä hyvinkin linjaan muiden kuukausien kanssa (syyskuun profiili ollen siis vihreä). Ainoan huomattavan poikkeuksen muodostaa edelleen kesäkuu sinisellä alueellaan, jossa suurikulutuksellisia päiviä on edelleen huomattavasti enemmän kuin myöhempinä kuukausina.

Tällä hetkellä kumulatiivisesti tarkasteltuna viimeisen neljän kuukauden ajalta olen 111.50 euroa plussalla, joka on ihan mukava tulos. Siitäkin huolimatta tällä hetkellä jo palkattomuus rupeaa hieman nakertamaan. Syynä ei ole varsinaisesti se, että elintaso olisi liian matala vaan enemmänkin se, että markkinoiden vedellessä pohjamudissa ostotilaisuuksia olisi epäilemättä lukuisia, mutta aiemman säännöllisen kuukausitulon pudottua sijoituskassan kanssa pitää olla vähän varovaisempi, sillä olisi sääli tässä vaiheessa kuluttaa reservi vain huomatakseen markkinoiden jatkavan sukellustaan loppuvuotta kohti. Sen sijaan ajatus siitä, että sivarielämäntyylin onnistuisi siirtämään sivarin jälkeiseen elämään houkuttaa hyvinkin paljon. Valitettavasti vaan pelkään, että tulojen palautuessa normaaliksi myös elintasohömppä palaa kuvioihin. Saa nähdä.

Litteroista ja VR:stä

Tuli sitten havaittua, että näköjään VR ei enää lippu-uudistuksensa jälkeen tällä hetkellä tunnusta litteroita. Kiitokset taas tästäkin hyvin suunnitellusta ja vielä paremmin toteutetusta uudistuksesta. Jo on ihme jos VR:n viime vuosien edesottamusten jälkeen ei rupea päitä hiljalleen tippumaan. Luoja tietää että syytä olisi; näin kyvytöntä firmaa (lippu ja IT-sekoilut, talvisekoilut, kondyktöörisekoilut, laitteistosekoilut, ...) ei ole kyllä aikoihin nähty.

Täytyy palata asiaan jahka tulee lisää selvyyttä siihen, että miten käytännössä rahalla maksettujen lippujen kustannukset saa perittyä takaisin VR:ltä. Tämä kuukausi on tällä erää menossa aika tiukalle break-evenin suhteen.

Puoliväli lähenee

TJ200 oli ja meni ja palveluksen puolivälikin lähestyy. Illalla kotiin tullessani posti oli kiikuttanut palkkahallinnolta postia ja firma oli muistanut vuoden 2011 ensimmäisen vuosipuoliskon bonuksilla. Ei ollut suurikaan yllätys että lafkalla ei ollut mennyt kauhean vahvasti, mutta vaikka summa sivarikontekstissa ihan kiva onkin, niin kyllä silti vähän karvas maku jäi suuhun kun melkein 80% bonuksista oli palanut tuhkana tuuleen. Oikeastaan jollain kierolla tavalla taistelutahto on sen verran herännyt ja aika kullannut lyhyessäkin hetkessä muistoja siinä määrin, että olen jo ruvennut miettimään "oikeisiin" hommiin palaamista vaikka lopputalvesta vakavissani pohdinkin täydellistä muutosta uran suuntaan.

Tukholma

Note to self: talouskuria voisi tietenkin noudattaa myös ulkomailla, erityisesti kun reissaa omalla rahalla. That said, Tukholma oli reissuna varsin onnistunut eikä vähiten sen vuoksi, että paransin parin vuoden takaista Tukholman puolimaraton-aikaani noin kolmella minuutilla ja pääsin alle kahden tunnin tavoitteeseen, vaikka juoksupäivän aamulennon jälkeen olo oli jo sellainen, että liikkeelle lähteminenkään ei ollut täysin varma. Jalat sen sijaan ovat vielä tällä hetkellä sen verran ammutussa kunnossa, että portaissa liikkuminen meinaa itkettää isoa miestä.

Sen lisäksi tuli havaittua, että jos SAS:lle itkee puuttuvista lentopisteistä niin näköjään ainakin aiemman reissun tapauksessa pisteet tulee alentamattomina. Ei sillä että näillä pistemäärillä sillä kauheasti väliä olisi, vielä kun tarkkailujakso päättyy nyt syyskuussa ja sopivasti leikkaa sivarin alkuajan matkatkin pois. No, mutta toisaalta EuroBonuksen Silver-luokan hyödytkin ovat vähän kyseenalaiset, eli täytynee varmaan arvioida bonus-ohjelmiakin uudestaan. Lisäksi Radissonin Club Carlsson vaikuttaa vähän omituiselta myöskin, sillä se ainoa hyöty siitä brunssialennuksen muodossa jäi jostain syystä toteutumatta. Oikeastaan tällä hetkellä on vähän sellainen fiilis, että voisi isojen ketjujen sijaan jatkossa pyrkiä preferoimaan paikallisia pikkuhotelleja, mikäli hyvätasoisia sellaisia onnistuisi kohtuullisella hinnalla löytämään.

Elokuu

Elokuun päätyttyä on taas aika vilkaista kuukauden saldoa. Matkailua tuli kuun lopussa pari päivää pikaisena kahden päivän reissuna Norjaan. Alan olla sitä mieltä, että mukavia lentomatkoja ei oikeastaan olekaan; pitkillä matkoilla kokoiseni kaveri kärsii turistiluokassa jalkatilan puutteesta ja lyhyemmillä matkoilla puolestaan jatkuva nouseminen ja laskeutuminen rupeaa tökkimään (Helsinki-Tukholma-Oslo reitillä kun keskimääräinen gatelta gatelle aika kun on sellaiset 50-60 minuuttia). Mutta, reissu oli pääosin tuottoisa ja lämpötilakin oli inhimillisempi kuin edellisen etelään suuntautuneen keikan 45 astetta.

Mutta, itse kuukauden budjettipuoleen. Mukaanlukien korotetut ulkomaanruokarahat, tämä kuukausi oli 98.02 euroa ylijäämäinen kuukauden keskikulutuksen jäädessä n. 15.97 euroon/päivä (laskua heinäkuun 18.27 euron päiväkulutuksesta). Päivätulo mukaanlukien ulkomaankeikka samalta ajalta oli n. 19.14 euroa/päivä (laskua heinäkuun 21.01 euron/päivä tuloista).

Absoluuttisessa mielessä siis onnistuin kiristämään vyötä vielä heinäkuuhunkin nähden. Alla olevan kumulatiivisen kulutuksen diagrammin vihreä viiva edustaa elokuuta punaisen ollessa heinäkuu ja sininen kesäkuu. Keltainen suora on puolestaan päivittäinen kumulatiivinen 18.2 euron tulo ilman ulkomaanruokarahan korjauksia. Trendinä siis näyttää siltä, että alkukuun suuremmat hankinnat nostivat kuun kulutusprofiilia hetkellisesti, mutta tämä korjaantui kuun myötä.

Päivätason kulutusta tarkkailemalla (alla oleva kuva) on selvää, että jos kesäkuun suurimmat erät koostuivat baarista/vaatteista ja heinäkuun urheilusta/matkailusta, niin elokuuta voisi luonnehtia kategorian "muut" kuukaudeksi. Kuun alussa piti investoida n. 80 euron laaki uuteen USB-levyyn, sillä diplomityön empiirisen osuuden backuppien vanhuus alkoi huolestuttaa ja n. 50 gigan backupit eivät aivan heittämällä cloudiin mene. Toinen suurempi kuluerä oli kuun loppupuolella maksettu ylioppilaskunnan jäsenyys (n. 90 euroa), joka oli välttämätöntä ja mahdollistaa halvemman elämän myös ensi talveksi edullisen ruokailun, liikunnan ja julkisen liikenteen muodossa.

Kuun loppupuolella ruoan kustannukset myös laskivat. Taustalla olevana syynä oli osallistuminen useampaankin tapahtumaan, joissa järjestäjät hoisivat lounastarjoilut. Norjassa myös kokouksen isännät pitivät hyvää huolta tarjoilun osalta. Vaikuttaakin siis siltä, että noheva sivari voisi kyetä hyvällä pelisilmällä hankkimaan itselleen edulliset ja erityisen hyvätasoiset ruoat ihan vaan sijoittautumalla oikeisiin palavereihin. Sen sijaan alkoholin euromääräinen kulutus nousi vaikka absoluuttinen alkoholin kulutus tilavuusyksiköittäin laskikin. Eli: Norjassa olut maksaa paljon.

Kuukausitason profiilia tutkimalla (alla oleva kuva) on mielenkiintoista havaita, että kun kesäkuussa oli useampi "suuremman kulutuksen" päivä ja elokuussa vain pieni piikki, niin elokuun profiili sijoittuu näiden väliin ja minimoi pinta-alaa. Implikaatio voisi siis olla, että jatkuva porsastelu on kallista, mutta pennin venyttäminen jokikinen päivä kostautuu myös piikkien suuruuden nousuna vaikka frekvenssi harvenisikin. Mene ja tiedä, ehkä tässä on kuitenkin vielä vähän vähänlaisesti datapisteitä. Joka tapauksessa keltainen alue on elokuun kulutus.

Päiväkulutuksen tarkkailussa puolestaan mielenkiintoista on pohtia, että noudattaako jakauma pitkässä juoksussa enemmän 1/x -henkistä jakaumaa vai normaalijakaumaa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että ryhmä 0-5 euroa/päivä on suurin, mutta tarkkailujaksoa valikoimalla on mahdollista saada myös 5-10 euroa/päivä ryhmä suurenemaan. Jos jälkimmäinen osoittautuu pitkässä juoksussa oikeammaksi, niin implikaatio lienee, että ihmisen kulutuksesta voi jossain määrin helposti löytää perustason, jonka ympärille kulutus jakautuu jossain määrin normaalisti. Toisaalta 100 euron tietämiin klusteroituu silti ehkä tilastollisesti vähän liikaa suuria kulueriä. Ja lisäksi oma minimikulutukseni pyörii 2.54 euron tietämillä, sillä jotain on syötävä ja Unicafe tarjoaa tähän halvan vaihtoehdon. Ilman opiskelijastatusta normaalijakauma saattaisi näyttäytyä vähän selvemminkin.

Pot holes

Pohdin hiljattain erään tuttuni kanssa tätä projektiani sekä henkilökohtaista onnellisuutta. Dynamiikka vaikuttaisi olevan yksinkertaisimmillaan sellainen, että rahalla voi helposti ostaa tyydytystä, oli se sitten matka, uudet kengät, ulkona syömistä, alkoholia, tai mitä vaan. Jos merkittävästi vähennät rahankäyttöä, niin se automaattisesti rajaa pois tiettyjä oheistoimintoja, joita muuten tulisi harrastettua. Se puolestaan luo aukkoja ajankulutukseen ja elämään yleisemminkin. Pelin henki on siis pohtia, millä nämä aukot sitten täyttäisi. Bonus-pisteitä tulee siitä, mikäli minimoi uuden substanssin taloudelliset kustannukset.

Eli suomeksi sanottuna jos ei voi/halua istua enää baarissa joka ilta, niin pitäisi keksiä jotain muuta halpaa tekemistä. Kun kolmas kuukausi työpalvelusta tulee näinä päivinä täyteen, niin on ehkä hyvä piste reflektoida tätä ensimmäistä etappia. Muutos on ollut toistaiseksi yllättävän kivutonta ja substanssia elämään olen saanut tuotua lisää liikunnan, lukemisen ja ihmisten kanssa seurustelun avulla. Olen myös saanut pitkästä aikaa merkittäviä edistysaskeleita dippatyöni osalta otettua, joka on myös lisännyt hyvää oloa: ehkä valmistunkin vielä joskus.

Tuttuni lisäksi huomautti, että sivariprojektini vaikuttaa hyvin pitkälti suorittamiselta. Ja oikeassahan hän oli: sitä tämä nimenomaan on. Suoritan, kerään tilastoja, analysoin ja aloitan uuden kierroksen. Yllättävän hauskaa puuhaa, mutta vaatii varmaan tietynlaisen luonteen että nauttii tästä. Itse asiassa rupesin miettimään Sami Inkisen haastattelun selailun yhteydessä, että voisin ruveta keräämään enemmänkin dataa ja tilastoimaan elämääni useampien ulottuvuuksien suhteen. Tällä erää lähinnä kerään dataa liikunnasta ja taloudesta, mutta miksei dataa olisi hyvä kerätä myös nukkumisesta, ruokailusta sekä lempisynnistäni kahvista.

Toinen ulottuvuus, jota on tullut pohdittua, on että onko tämä nyt sitä degrowthia ja elämän hidastamista, josta niin kauheasti keuhkataan. Mahdollisesti, mutta mikä itseäni ärsyttää siinä porukassa on se fiilis, että he tuputtavat ajatuksiaan hyvästä elämästä kaikille muille ja sanelevat miten muiden tulisi elää. En advokoi sitä, että kaikki nyt välittömästi rupeisivat itseni kaltaisesti keräämään dataa itsestään ja elämään vahvojen rutiinien kautta elämäänsä. Ei se ole niin helppoa. Temppu on siinä, että pitää miettiä mistä itse saa nautintoa ja onnellisuutta eikä kuunnella sitä, mitä muut myyvät. Jos joku saa nautintoa Manolo Blahnikien ostelusta, niin mikäs siinä. Ja jos se rahoitetaan kovalla vivutuksella ja lainoituksella, niin mikäs siinä, jos siitä tykkää. Itse en välitä niin tuosta, mutta toisaalta enpä kauheasti ole tähän mennessä korkokenkiä ostellutkaan sivariudestani huolimatta, mutta kukin elää lopulta tavallaan.

Sivarin hyödyt ja haitat

Ei liene kauhean suuri yllätys, että välttämättä kauhean suuri osa siviilipalveluksen suorittajista ei nykyään ole erityisen vakaumuksellisia palvelusmuodon suhteen, siitäkin huolimatta että lain sanamuoto näin virallisesti edellyttää. Tästä on ollut paljon keskustelua sekä netissä että lehdistössä ja usein näkökulmat heittelevät laidasta laitaan. Toisaalta vakaumuksetonta siviilipalvelusta pidetään jonkin sortin huijauksena, mutta toisaalta armeijasta vapautuksen saaminen on puolustusvoimien epävirallisen ja kirjoittamattomien käytäntöjen nykyoloissa äärimmäisen yksinkertaista ja tähän verrattuna siviilipalvelusmies kuitenkin suorittaa enemmän palvelusta. En sinällään jaksa ottaa tähän väittelyyn juuri kantaa, mutta ajattelin valottaa omaa suhtautumistani eri palvelusmuotoihin tässä...

En koe omaavani "todellista" vakaumusta, joka estäisi asevelvollisuuden suorittamisen. Oma palvelukseni on siis enemmänkin seurausta käytännöllisyydestä: nykyisessä elämäntilanteessani keikka inttiin ja pokkurointi jonkun 18-vuotiaan alikersantin alaisuudessa vaikutti vähintäänkin kyseenalaiselta ratkaisulta mielekkyyden valossa. Olisin toki voinut hakea vapautuksen, mutta tämä olisi johtanut siihen, että elämäni olisi jatkanut samalla lentoradalla kuin tähän saakka ja toisaalta viime talvena tulin jo siihen tulokseen, että haluan pienen mietintätauon sen suhteen, mitä haluan tehdä isona. Näin siis siviilipalvelus tuli oivaan väliin ja toimii jonkinasteisena sapattivuotena itselleni. Yritän samalla myös pistää tutkintoni syksyn aikana kasaan. Aiemmissa työtehtävissäni tämä oli osoittautunut yllättävän haastavaksi suoritukseksi.

Eri keskusteluissa ilmenee aina ennakkoluulot sen suhteen, että eikö siviilipalvelus heikennä palvelusmiehen houkuttelevuutta tulevien työnantajien silmissä. Kysymys lienee vaikea, sillä en toistaiseksi vielä omista yhtään datapistettä tästä, mutta epäilen tämän olevan irrelevantti pelko: työhaastattelussahan riittää kun toteaa isänmaalliset velvollisuudet hoidetuiksi ja toisaalta siviilipalvelusajan voi työtehtävistä riippuen naamioida halutessaan helposti esimerkiksi pro bono -vuodeksi. Tai sitten vaan jättää täysin mainitsematta, että kyseessä on sivari. Oleellista tässä on toki se, että palveluspaikka ja tehtävät ovat luonteeltaan järkevän oloisia ansioluettelossa, josta päästäänkin näppärästi paikan valintaan...

Siviilipalvelusta pohtiessani ehkä yksi vaikuttavimmista tekijöistä oli ehdottomasti palveluspaikkani, joka kiinnosti itseäni suuresti enkä olisi muuten kuvitellut eksyväni aivan heti non-governmental/non-profit -hommiin. Jujuna on tietenkin se, että siviilipalvelukseen kannattaa hakeutua aikaisintaan siinä vaiheessa kun on enemmän tai vähemmän suoritellut jo jonkun järkevän tutkinnon ja/tai omaa relevanttia työkokemusta. Molemmat lisäävät palvelusmiehen houkuttelevuutta palveluspaikan silmissä ja avaavat mahdollisuuksia mielekkäämpiin työtehtäviin. Tietenkin myös suhteet auttavat, sillä avoimista paikoista kilpailtaessa on myös muita hakijoita. Jos palvelusmies onnistuu myymään itsensä suoraan jollekin palveluspaikalle, niin tilannehan on luonnollisesti paljon helpompi. Erinäiset konsultointia vastaavat tehtävät vaikuttavat olevan melko helppoja myytäviä, sillä voittoa tavoittelemattomat tahot harvemmin ovat valmiita makselemaan nimekkäämpien konsulttifirmojen palkkioita. Jos esimerkiksi oletetaan, että entry-level konsultti maksaisi vaikka 175 dollaria per päivä (nappasin arvon nopeasti viiden vuoden takaisesta Forbesin artikkelista enkä jaksanut korjata inflaatiota, jne.), niin dollarin nykykurssilla kyseessä on n. 120 euroa per päivä. 4500 euroa per viikko, 18000 per kuukausi ja 198000 euroa koko 11 kuukauden sivariajalta. Vaihtoehtoisesti tuon tason kaverin saa Suomessa napattua todennäköisesti noin 4000 euron kuukausipalkalla, joka tarkoittaa 44000 euron palkkakustannuksia 11 kuukauden jaksolta ja hihakertoimilla ehkä noin 70000 euron kokonaiskustannuksia työnantajalle. Eli ei kauhean yllättäen noin 10000 euron sivari tuntuu melko edulliselta investoinnilta vaikka siihen päälle laskisikin vielä kannettavan ja työpisteen. Opportunity cost on siis hyvin olematon, joka tekee tällaisesta diilistä melko yksinkertaisen ja kumpaakin osapuolta hyödyttävän.

Negatiivisena puolena siviilipalveluksessa on eittämättä se, että jää paitsi inttikokemuksista, joita erityisesti tiettyjen miesvaltaisten alojen saunailloissa yleensä käsitellään. Toisaalta myös kuvittelisin armeijan olevan oiva paikka urheilulle, sillä vaikka käsittääkseni itse fyysisesnä suorituksena useimmat palveluspaikat ovatkin alokaskauden jälkeen melko kevyitä niin kasarmilla ajankulutuksen muotona kuntosaleilu ja lenkkeily lienevät hyvinkin otollisia. Siviilipalveluksessa vapaa-aikaa voi kuluttaa ehkä vähän vapaammin, jolloin kynnys kuntoilullekin lienee suurempi. Tai näin kuvittelisin.

Mutta yhteenvetona on ehkä kuitenkin syytä todeta, että optimaalisin palvelusmuoto lienee hyvin riippuvainen yksilöstä. Voisin kuvitella, että kaksi vuotta sitten olisin ehdottomasti napannut täydellisen vapautuksen ja toisaalta epäsuotuisempien sivaripaikkamarkkinoiden aikana toisissa olosuhteissa olisin voinut armeijaankin päätyä. Eli kannattanee suhtautua sinällään avoimin mielin eri vaihtoehtoihin ja optimoida raa'asti omaa hyötyä ja palveluksen mielekkyyttä. Tosin hyvin mahdollista on, että muutaman vuoden päästä nämäkin pohdinnat ovat epäoleellisia, sillä asevelvollisuuden lakkauttaminen ei vaikuta erityisen epätodennäköiseltä nykymaailmassa.

Matkailusta

Kuten aiemmin enemmän tai vähemmän tulikin todettua, niin taloudellisessa kurinalaisuudessa huono päivä tai pari voi helposti tuhota pidemmän ajan yli kerrytetyt säästöt. Vähän sama juttu kuin laihdutettaessa.

Viime kuun lopulla siis oli ensimmäinen ulkomaankeikka näissä hommissa ja vanhat rutiinit potkaisivat melko nopeasti vastapalloon. Lentäminen on valmiiksi jo tyypilliselle suomalaiselle miehelle istuinten über-tehokkaan asettelun vuoksi erittäin kivuliasta, mutta lentokentillä makoilu se vasta pahimmillaan kunnon loven tekeekin budjettiin. Yleensä vaihtoja odotellessa ei kuitenkaan kentältä jaksa raahautua mihinkään, joten väistämättä joutuu jäämään osaksi kentän ja siellä toimivien liikkeiden monopolia. Portilla penkit ovat epämukavat ja tupaten täynnä ja kahviloissa hengailu maksaa melko tuhottomasti. Tuliaisetkin lisäävät vaan menoja riippumatta siitä miten verovapaita ovatkaan. Ja luoja paratkoon jos sortuu vielä nappaamaan pari olutta.

Lentokilometrien vähäisyyden vuoksi en myöskään omista statusta minkään lentoyhtiön kanssa, jolloin loungeissa hengaaminen myös jää tänäkin vuonna pois. That said, leikittelin tosin ajatuksella Priority Passin hommaamisesta. Valitettavasti kaiken kaikkiaan tosin tämäkään ei välttämättä tule täysin kannattavaksi vaikka ilmaista kaljaa voisikin vetää, sillä sosiaalinen elementti vähenisi kun matkakumppanit varmaan jatkaisivat kahviloissa hengailua. Ehkä paras ratkaisu on vaan sulloa tavaroita pienempään tilaan ja yrittää tunkea mukaan vielä matkaluettavaa enemmän.

Mutta, ei niin paljoa pahaa ettei jotain hyvääkin. Vaikka paikan päällä työpäivät olivat pitkiä ja matkat olivat melko standardi matkustamista, niin ainakin majoitus ja tilat olivat varsin loistavat. Alla oleva kuva on huoneeni parvekkeelta. Not too shabby.

Ja aiheesta täysin ohi: aloin liikunnan suhteen pohtimaan mahdollisuutta vaihtaa nykyiseltä kuntosalilta ylioppilasliikunnan tiloihin syyskuun alusta. Tilat sijaitsevat hieman lähempänä työpaikkaani ja ovat ennen kaikkea reilun 80 euron vuosihinnalla kustannukset ovat aika kilpailukykyiset. Ja kun joka tapauksessa lukuvuositarran saa/joutuu vielä hakemaan näillä näkymin tulevaksi lukuvuodeksi, niin tuolla mahdollisesti voisi laskea 45 euron kuukausikulua (okei, 25 euroa virikeseteleiden jälkeen). Täytyy vähän pohtia.

Heinäkuu

Heinäkuu oli ensimmäinen varsinainen kuukausi, jolle olin lähtökohtaisesti määritellyt tietyt tavoitteet. Kesäkuusta oppineena tarkoitus oli pyrkiä pitämään budjetti kokonaisuudessaan kurissa, käytännössä siis alle päivä- ja ruokarahojen summan. Lisäksi tavoitteena oli kuristaa kulutusta baareilun ja vaatehuollon osalta. Tulokset olivat vaihtelevia, mutta lyhyesti kiteytettynä kuukauden tulos oli 84.91 euroa voitollinen. Huomattavaa on, että heinäkuussa oli kuusi matkapäivää ulkomailla, joilta sivareille maksetaan normaalin 13.5 euron sijaan 28 euron korotettua ulkomaanruokarahaa. Päiväraha pysyi samana 4.7 euron suuruisena. Sinällään on kiinnostavaa, että miksi siviilipalvelusmiehille ei sääntöjen mukaan ole sallittua maksaa samansuuruista ulkomaanpäivärahaa kuin "tavallisille" työntekijöille. No, sille ei mahda mitään. Keskimääräiseksi päiväkulutukseksi muodostui 18.27 euroa, joka on marginaalisesti suurempi kuin 4.7+13.5 euroa, mutta kun matkapäivät huomioidaan, kuukauden keskimääräinen päivätulo oli 23.59 euroa.

Tarkasteltaessa kulutuksen koostumusta kuukausitasolla, on selvä, että onnistuin tavoitteissani baarikulutuksen ja vaatehuollon pienentämisen suhteen, sillä kategoriat olivat suuruuksiltaan 38.10e (6.7%) ja 0e (0%). Baareilun suurimmat kustannukset tulivat itse asiassa kahdesta hotellin aulabaarissa nautitusta oluesta, jotka muodostivat sellaisen kivan 26 euron loven; täytynee jatkossa vähän tarkemmin katsoa hintoja. Suurimmat kategoriat heinäkuussa puolestaan olivat liikuntakulut (126 euroa, 22.3%) ja matkakulut (110 euroa, 19.4%). Nämä käytännössä koostuivat Tukholman lennoista ja puolimaraton-ilmoittautumisesta sekä kuun loppupuolen reissua varten uimavarusteiden hankkimisella, jotka voidaan ehkä katsoa pidempiaikaisiksi investoinneiksi, mikäli onnistun pysymään triathlon-treeniohjelmassa talven ja uimaan enemmän. Joka tapauksessa kamoista on välittömämpääkin hyötyä, sillä näillä näkymin työn puolesta joutuu jatkossakin ravaamaan eri maailmankolkissa; lenkkikamojen raahaaminen käsimatkatavaroissa on sen verran ikävää, että uiminen on yllättäen reilusti mukavampi liikuntamuoto.

Päivittäistä kulutusta tarkastellessa on selvää, että suurten piikkien lukumäärä on merkittävästi tippunut. Tämä on pitkälti seurausta baareilun vähenemisestä ja käytännössä heinäkuun suuremmat piikit tulivat juurikin syyskuun Tukholman-reissusta sekä loppukuun lenttokenttähengailun yhteydessä syntyneistä kahvila- ja tuliaiskuluista.

Kumulatiivinen kulutus myös osoittaa, että kulutus on pysynyt melko hyvin hanskassa verrattuna kesäkuuhun. Sininen viiva on kesäkuu, punainen heinäkuu ja keltainen päivä+ruokarahat, poislukien ulkomaankorotukset. Näin siis havaittavaa on, että kiitos kuun viimeisten päivien säästäväisyyden, koko kuukauden osalta päästiin melko lähelle budjettia myös ilman ulkomaanruokarahoja.

Lisäksi vertailtaessa päiväkulutuksen profiilia kesäkuuhun, on viesti edelleen samansuuntainen. Punainen alue on heinäkuu ja sininen kesäkuu.

Lisää kesäkuun tilastoja

Aiemmassa blogimerkinnässä käsittelin jo jonkin verran kesäkuun saldoa. Tänään satuin näppäilemään huvikseni dataa vähän eri muotoon ja ilmiöt, joista oli jo aiemmin puhetta, vahvistuivat vaihtoehtoisilla datan visualisointitavoilla.

Ensinnäkin alla oleva pylväsdiagrammi esittää päivien lukumäärää ryhmiteltynä päivän kokonaiskulutuksen mukaan. Näin siis ensimmäinen palkki vasemmalla kertoo niiden päivien lukumäärän, joina kulutin nollasta viiteen euroa, ja niin edelleen. Diagrammin pitäisi siis antaa vähän osviittaa siitä, kuinka hyvin rutiinit ja kuinka kurinalainen kulutuksessani olen. Ideaalitilanteessa valtaosa päivistä ryhmittyisi mahdollisimman vasemmalle. Huomattavaa kuitenkin on, että häntä on kaikesta huolimatta jonkin verran paksuhko: vain noin kolmannes päivistä mahtui alle 20 euron päivittäiseen kulutukseen, eli n. kymmenenä päivänä kulutus ylitti päiväbudjetin.

Toinen tapa visualisoida kuvitusta on katsoa päivien lukumäärän sijaan volyymiä. Ympyrädiagrammissa siis esitän eri välien volyymin euroina. Näin siis kello kahdestatoista myötäpäivään ensimmäinen piirakan siivu kertoo euromääräisesti kaikkien kyseiseen brackettiin menevien päivien yhteiskulutuksen.

Diagrammista löytyy parikin kiinnostavaa seikkaa, jotka vahvistavat intuitiota. Ensinnäkin niiden 21 päivän, jolloin kulutus oli alle 20 euroa päivässä, yhteenlaskettu siivu koko kuukauden kulutuksesta oli vain n. 20%. Kääntäen neljänä eniten kulutusta sisältäneenä päivänä tuho oli puolet kuukauden kokonaiskulutuksesta (ja vähän lavennettuna kolme neljäsosaa kuukauden menoista syntyi yhdeksässä vuorokaudessa.

Kolmannessa diagrammissa on esitetty samaa tarinaa taas vähän eri muodossa; kourallinen päiviä muodostaa suurimman osan koko kuukauden kulutuksesta.

Oliko näissä diagrammeissa sitten mitään varsinaisesti uutta, todennäköisesti ei. Mutta ne kuitenkin vahvistavat ja osoittavat aiempia pohdintoja oikeaksi. Lisäksi kiinnostava kysymys syntyy pidemmän ajan jälkeen siitä, miten ja missä määrin kulutuksen profiili muuttuu jos oletamme baselinen, eli kesäkuun kulutuksen, olevan lähimpänä "huoletonta" kuluttamista, ainakin tämän vuoden kontekstissa. Tämän seurauksena siis tulen kyllä todennäköisesti jatkossakin kuukausikatsausten kohdalla tuottamaan vastaavaa materiaalia, sillä trendit ovat aina kiinnostavia.

Liikunnasta

Työelämän paussille laittaminen aiheuttaa myös muita konkreettisia muutoksia elämässä ja muuttaa asioita jälleen kalliimmaksi. Työnantajani subventoi kuntoilua tarjoamalla kaikissa toimistoissaan kuntosalin sekä lukuisia harrastekerhoja, jotka olivat joko ilmaisia tai jotka perivät nimellisen jäsenmaksun. Tästä verkosta ulos tipahtaminen luonnollisesti joko nostaa kustannuksia tai sitten lisää kynnystä liikunnan harjoittamisen suhteen.

Valkokaulustyöntekijänä liikunnan merkitys rupeaa korostumaan vaikken näillä vuosilla vielä itseäni ikäloppuna pidäkään. Siispä yksi ensimmäinen työpalveluksen alun tehtävistä oli löytää uusi kuntosali. Kuntosalibisnes Helsingissä vaikuttaa pikaisen katselmoinnin perusteella olevan hyvin ikävällä mallilla: vaikka Elixia olisikin kuinka mukava paikka tahansa, niin vajaa 80 euroa kuukaudessa 12 kuukauden sitoumuksella on kyllä huomattavan suuri menoerä, erityisesti kun suomalaisena miehenä en ole bodypumppien ja spinningien suuri kuluttaja. Käytännössä vaikuttaa siltä, että ainoa järkeenkäypä tapa taklata tämä ongelma on turvautua jälleen opiskelijastatukseen, sillä ymmärtääkseni yliopistoliikunnan hinnat eivät ole pahoja. Mutta, valitettavasti olen sitten kuitenkin väärästä yliopistosta, jolloin hinnat pompsahtivat ja toisaalta yliopistoliikunnan salit eivät sijainniltaan ole kauhean optimaalisia kannaltani.

Kaikesta huolimatta onnistuin löytämään melko perinteisen kuntosalin läheltä asuntoani varsin kohtuulliseen 45 euron kuukausihintaan (opiskelijahinta) ja ilman sitoumuksia. Työpalveluspaikka vielä lisäksi tarjoaa sivareille 20 euron edestä Virikeseteleitä kuukausittain, jolloin hinta käytännössä tippuu välittömästi 25 euroon ja verottajan jälkeenkin hinta pysyy silti kohtuullisena.

Lisäksi nyt kesäaikaan olen innostunut juoksemaan toimistolle ja peruslenkki Kaivopuiston kautta töihin tuo matkaa sellaiset seitsemän kilometriä, jota voi varioida päivästä ja fiiliksestä riippuen joko lyhyemmäksi tai pidemmäksi. Lisäksi repun kanssa juokseminen on tuonut melko ripeässä tahdissa hyvin huomattavia parannuksia kuntoon, joka on merkittävä lisäbonus syyskuun Tukholman puolimaratonia ajatellen. Kelien viileneminen syksyä kohti tosin hieman huolestuttaa, sillä vaatetuksen määrän kasvaessa aamuiset lenkit työpaikalle täytynee suunnitella vähän huolellisemmin verrattuna kesän "heitä pikeepaita ja muut vaatteet sekä suihkukamat reppuun ja menoksi" -mallin strategiaan. Toisaalta mielessä on myös käynyt puolikkaaseen triathloniin tähtääminen ensi kesää silmällä pitäen, jolloin voisi olla hyödyllistä tutustua Helsingin uimahallitarjontaan talvella. Valitettavasti juokseminen vaan tuntuu olevan merkittävästi edullisempi liikuntamuoto kuin uiminen, mutta ehkä päivärahojen nousu talvea kohti hieman lievittää tuskaa.

Lisäksi, liikuntaharrastukseen panostaminen toivottavasti myös edesauttaa baareilun kurissapitoa ja sitä kautta mahdollistaa kurinalaisemman budjetin noudattamisen. Saa nähdä, toistaiseksi merkit ovat hyvinkin kannustavia, sillä krapulassa kuntoilu on tunnetusti melko tuskaa.

Puskureista

Henkilökohtaisen talouden tasapainon kannalta puskurit ovat melko oleellisia. Oivalsin vasta tänään, että tämän vuoksi kokeiluni siviilipalvelusrahoilla elämisestä ei tässä mielessä ole realistinen, sillä en ole varsinaisesti ottanut tavoitteeksi säästämistä, vaan pyrin pidemmällä aikavälillä pysyttelemään päivä- ja ruokarahojen muodostamien rajojen sisässä. Kohdallani tämä on varsin hyväksyttävää siviilipalvelusvuoden ajan, sillä olen muuten pyrkinyt kerryttämään aiemmin varallisuutta ja sitä kautta puskuria. Mikäli kyseistä puskuria ei olisi ja olisin lähtenyt nollasta liikkeelle siviilipalveluksen alussa, niin strategian olisi pitänyt heijastella tätä merkittävästi aggressiivisemman säästötavoitteen muodossa. No, merkittäkööt tämä asia muistiin eräänä rajoituksena vuoden kulkua tarkasteltaessa, sillä tietyssä mielessä tämä vääristää kuvaa sillä kykenen ottamaan puskurien vuoksi enemmän riskiä kuin mitä nollatasolta lähdettäessä.

Pientä luksusta

Ensimmäisten blogipostausten säästöorientoituneesta linjasta yllättävän nopeastikin poiketen innostuinkin hankkimaan syyskuuksi ulkomaanmatkan, jonka tarkoituksena on yrittää punnertaa parhaasta puolimaraton-ajastani 21 sekuntia pois ja alittaa itselleni tärkeäksi muodostunut kahden tunnin raja. Ja tietenkään kotimaiset juoksut eivät kelpaa, eli suunta on nyt kohti länsinaapuria.

Samalla tämä reissun rahoittaminen sivarikassasta toimikoot myös lisätestinä siitä, miten äkilliset suurehkot kuluerät vaikuttavat talouteen. Kesäkuun tilastojen jälkeen korjauskohteiksi muodostuneet baari- ja vaatebudjetit ovat olleet heinäkuussa kireällä, mutta matkan kustannukset ovat toistaiseksi nostaneet keskimääräisen päivittäisen kulutuksen heinäkuulta tähän mennessä 19.86 euroon/päivä (vertailun vuoksi koko kesäkuun yli vastaava arvo oli 20.45 euroa/päivä). Lisäksi reissua voinee myös tarkastella jonkin asteisena investointina tulevaan, sillä reissun mahduttaminen suurelta osin heinäkuun budjettiin vaikuttaa olevan hyvinkin realistinen tavoite ja siis kustannukset syyskuussa reissusta tulevat olemaan melko pienet vaikka itse nautinto (jos kestävyysjuoksussa sellaista edes on?) tulee olemaan vasta myöhemmin. Tällöin tieto tulevasta "kivasta" epäilemättä psykologisella tasolla vähentää tarvetta hemmotella itseään sillä välin, joka mahdollisesti saattaa johtaa kykyyn vetää kurinalaisempaa talouspolitiikkaa myös väliajan. Tai jotain.

Joka tapauksessa tällä harjoituksella voidaan näyttää, että ulkomaanmatkailu onnistunee myös sivaribudjetilla ilman sen kummempia ongelmia, vaikkakin lentopisteet jäävät tällä keikalla melko pieniksi.

Ruokailusta

Vaikka kesäkuun tilastot näyttivät mitä näyttivät, ruoka on kaikesta huolimatta yksi suurimmista ongelmista talouden kannalta. Ruokailu on elämisen kannalta välttämätöntä ja siksi melko oleellista myös sivarivuoden aikana. Toisaalta työpäivän aikana lounaan syöminen ulkona syö pahimmillaan hyvin tehokkaasti 13.5e ruokarahan. Jos oletetaan vaikka lounaaksi joka päivä melko normaali 8.5e lounas, niin kuukauden aikana tuosta syntyy jo varsin mukava 170e potti, mikäli työpäiviä on esimerkiksi 20. Tuon päälle olisi tietenkin ihan mukavaa syödä jotain myös illalla ja viikonloppuna. On siis melko turvallista todeta, että kun kuluja viilailee, ruokapuoleen joutuu väistämättä koskemaan.

Kesäkuun osalta lounaskulut olivat varsin maltilliset. Syynä tähän on kahden hatun taktiikka. Siviilipalvelusmiehen tilanne on siinä mielessä ikävä verrattuna opiskelijoihin, että sivarit harvemmin saavat yhtä laajoja etuisuuksia kuin opiskelijat. Näin ollen siis ovela henkilö käyttää sivarihatun sijaan opiskelijahattua ja lounaskustannukset tippuvat melko kohtuullisesti ja loppusummaksi muodostuu mukava 2.54e/lounas opiskelijaruokaloissa. Lisää oveluutta tietenkin voi harjoittaa käymällä ensin aamupäivällä normaalisti lounaalla ja työpäivän jälkeen vielä illalla toisen kerran opiskelijaravintolassa syömässä ja kahden lämpimän aterian hinnaksi muodostuu ihan kohtuullinen sopuisa summa.

Ainoa mainittavampi negatiivinen puoli opiskelijaruokailussa on tietysti se, että ruoan suhteen tuntuu pätevän muistakin asioista tuttu "valitse kaksi kolmesta" dynamiikka: a) määrä, b) laatu, c) hinta. Ja kun hinta on kiinnitetty halvaksi ja määrä on usein melko kohtuullinen, niin laatu tietenkin on mitä on. Mutta, kaikkeen tottuu ja näin siis opiskelijaruokalat tulevat muodostamaan pääasiallisen selkärangan sivarivuoden ruokapolitiikassa.

Illat ja viikonloput puolestaan ovat hieman kinkkisempiä juttuja. Yhtä tehokasta hopealuotia en ole vielä löytänyt, mutta taktiikaksi on tällä erää muodostumassa halpojen ruokien (esim. kanan koivet, yms.) suosiminen ja sopivien tilaisuuksien tullen ilmaisten lounaiden ja illallisten kalastelu. Siviilipalvelusmiehelle kun kotimaan matkailu sattuu litteroilla olemaan edullista (=ilmaista), niin hyväksi taktiseksi vedoksi voi muodostua esimerkiksi aiempaa hivenen tiiviimpi vierailu vanhempien luona.

Kaikesta huolimatta ilta- ja viikonloppuruokailuja täytyy hivenen vielä miettiä, sillä vapaa-ajan lisääntymisen ja asevelvollisiin solidaaristen suhteiden ylläpitämisen vuoksi olenkin innostunut lisäämään liikuntaa sen verran, että se lisännee ruoan kulutusta jossain määrin ja nostaa ruokailupolitiikan roolia tärkeysasteikolla entisestään.

Rahasta, tuloista sekä kesäkuun tuloksesta

Puhutaanpa rahasta.

Palkkatöissä totuttautuu hyvin helposti hyvin mukavaan elämään. Palkka tulee säännöllisesti ja omalla kohdallani se on mahdollistanut varsin mukavan elintason eikä rahaa ole varsinaisesti tarvinnut miettiä. Säästäminenkin hoituu melko helposti siirtämällä automaattisesti palkkapäivän yhteydessä haluttu summa pois käyttötileiltä ja näin on palkollisen helppo ruveta kartuttamaan jo jonkinmoista säästöpossua. Ja kun vielä pysyttäytyy samalla tutulla työnantajalla töissä, niin elämä rutinoituu ja urautuu näppärästi raiteilleen.

Ja sitten siviilipalvelus. Kuukausittaiset bruttotulot tippuivat 80%, nettotulot vähän vähemmän kiitos päivärahojen verottomuuden. Ensimmäisenä intuitio sanoo, että tilanne vaikuttaa ikävältä, ja sitähän se aiemman elämän kontekstissa epäilemättä onkin. Tätä kirjoittaessa siviilipalvelusmiehen tulot koostuvat kutakuinkin seuraavanlaisesti omalla kohdallani:

• Päiväraha: 4.7e/vrk (0-6kk), 8.0e/vrk (6-9kk) ja 11.2e/vrk (9-12kk)
• Ruokaraha: 13.5e/vrk (kotimaassa) ja 28.0e/vrk (ulkomailla)
• Asumiskustannukset: siviilipalveluspaikka korvaa kokonaisuudessaan vuokran ja sähkölaskut

Asumiskustannuksiin kuulunee myös ainakin saunavuoron kustannukset, mikäli oikein muistelen. Ulkomaanpäiviä palveluksessani on joitain, mutta varovaisuuden periaatteen nojalla siis kuukausittaiset käytettävissä olevat rahat poislukien asuinkustannukset ovat kutakuinkin 546e/kk ensimmäiset kuusi kuukautta, 645e/kk kuudesta yhdeksään kuukauteen ja 741e/kk yhdeksännen palveluskuukauden jälkeen. Asumiskulut voinee jättää pois, sillä ihmisen on asuttava jossakin ja korvaukset ovat kustannusperustaisia, eli siviilipalvelusmies ei kuitenkaan pystyisi lain puitteissa käyttämään sitä rahaa muuhun kuin, no, asumiseen.

Lisätienestejä voi palveluksen rinnalla tietenkin hankkia muista lähteistä töitä tekemällä, joka tietenkin parantaa hieman tilannetta. Itse päätin olla käyttämättä tätä vaihtoehtoa sillä perusteella, että ennemmin käytän vapaa-aikani lopputyöni tekemiseen ja toisaalta haluan myös nähdä miten elämä yllä kaltaisilla tuloilla luonnistuu. Siispä yllä olevat summat muodostavat karkeat raamit, joiden sisään elämä tulisi saada mahdutettua. Siispä luonnollisesti seuraava tarkastelun kohde on siis menot, joihin siviilipalvelusmiehellä on luonnollisesti enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa.

Ryhdyin keräämään tietoa rahankäytöstäni ensimmäisen kokonaisen työpalveluskuukauden alussa. Ajatuksena oli elää ensimmäinen työkuukausi mahdollisimman normaalisti. Käytännössä tämä siis tarkoittaisi, että en murehtisi sen suuremmin kulutuksesta. Valitettavasti tietenkään tavoite ei täysin toteudu, sillä tietenkin takaraivossa kalvaa ajatus siitä, että rahaa ei palkan muodossa enää kolahtelekaan tilille kuukausittain samaan tapaan kuin aiemmin, eli kulutukseni epäilemättä jo ensimmäisenä kuukautena muuttui hieman siviilipalvelusystävällisempään suuntaan. Alla kerättynä koko kuukauden kulutus luokiteltuna eri luokkiin.

Tarina on melko tylyä ja kaksi menoerää nousee yli muiden: baareilu ja vaatteet/korjaukset. Baareilusta mainittakoot, että terassikelit olivat hyvä ja olen sisällyttänyt kategoriaan itse baareilun lisäksi muut oheistoiminnot, käytännössä siis pari taksimatkaa sekä yöaikaiset ruokailut. Tämä selittänee osaksi lounasruokailun sekä ruokakauppakustannusten pienuutta. Vaatteet/korjaukset -kategoria puolestaan käytännössä tässä kuussa koostui yhden kenkäparin suutarilla käyttämisestä, parista ompelijakeikasta sekä yhdestä uudesta paidasta.

Jos puolestaan kulutus esitetään kumulatiivisesti kesäkuun osalta on tarina seuraavanlainen.

Kuvaajasta nähdään eräs toinen ilmiö: pahin tuho budjetille syntyy kourallisena päiviä. Aiemmasta kuvauksesta voidaankin jo valistuneesti arvata, että baari-illathan ne siellä piikkejä aiheuttavat ja päivätason kulutusta tarkastellessa saamme vahvistusta asialle.

Näin siis yhteenvetona kesäkuun osin on todettava, että budjetti ylittyi 67.64e verran ja kulurakenne on epäterve. Positiivisena asiana voidaan pitää sitä, että ongelma on tunnistettu ja korjausliikkeet vaikuttanevat pintapuolisesti tarkasteltuna melko suoraviivaisilta. Rangaistusta heinäkuulle tulee tuo 67.64e, joka tulisi kuroa mielellään umpeen.

Aloitus

Blogien pitäminen on jo vuosia sitten muuntunut osaksi valtavirtaa ja samalla kohinan määrä eetterissä on ollut lisääntymään päin yhä kiihtyvällä tahdilla. Tätä hieman kompensoi puolestaan se, että vaika lukumäärällisesti blogeja ilmestyy kuin, no, sieniä sateella, niin niiden tyypillinen elinkaari on melko lyhyt. Niin myös tämän blogin, mutta vähän eri syistä.

Aloitin jo joku aika sitten siviilipalvelukseni ja ennen Lapinjärvelle lähtöä selailin läpi kirjoituksia, keskusteluja ja blogeja aiheesta. Keskustelu tosin hyvin usein tuntuu taantuvan juupas-eipäs tasolle armeija ja siviilipalveluksen välillä. Ja ne harvat blogitkin, joita aiheesta löytyi, yleensä vaikenivat koulutusjakson lopun jälkeen. Kiitokset kuuluvat kaikesta huolimatta tässä kohtaa näille kirjoittajille, joiden ansiosta reissu peruskoulutusjaksolle ei ollut täysin tuntematon tai vieras vaan päinvastoin; Teboilit ja Hanhet olivatkin jo blogeista tuttuja.

Mutta, miksi tämä blogi? Tarkoituksenani on kuvata erään siviilipalvelusmiehen arkea koulutusjakson jälkeen. Valitettavasti en tosin aio syventyä erityisesti työtehtävieni sisältöön, mutta tarkoituksena on enemmänkin ottaa prosessinäkökulma; ennen siviilipalvelusta elämäni eteni melko mukavalla lentoradalla, mutta siviilipalvelus on kuitenkin jonkinmoinen, jopa melko suurehko muutos elämään ja omalla kohdallani tämä konkretisoitui siinä, että jouduin miettimään elintapojani vähän uudelleen. Päällimmäisenä siis raha: päiväraha ja ruokaraha eivät loppujen lopuksi ole valtavan suuria ja työelämästä siviilipalvelukseen siirryttäessä tietyt aiemmat aksiomaattiset oletukset on syytä tutkia uudelleen. Tämä blogi olkoot kuvaus siitä vuodesta, jonka aikana purin elämääni pienempiin komponentteihin ja palasin niiden yksinkertaisempien kysymysten äärelle, joita kohonneen elintason vuoksi ei aiemmin ole tarvinnut hirveästi murehtia.

Eli, jos tästä jollekin muullekin jotain iloa on niin hienoa. Mutta ensisijaisesti tämä on itseäni ja omien ajatusteni jäsentämistä varten.